Pasi Laaksomaa Kuva: Marko Kyöstilä
Legendaarinen Hankiralli kurvailtiin lauantaina 4. maaliskuuta Porvoossa ja leudohkoista olosuhteista huolimatta kilpailu päästiin ajamaan yllättävänkin hyvissä talviolosuhteissa. Lahtelainen ralliautoilija Pasi Laaksomaa ja hänen kartanlukijansa Ville Kantoluoto ajoivat seitsemän erikoiskoetta käsittäneessä kilpailussa hienosti luokan 25 voittoon.
Voitto tosin tuli äärimmäisen niukalla erolla toiseksi sijoittuneeseen parivaljakkoon Jani Laaksoseen ja Tero Keittiin nähden, sillä maalissa eroa oli vain 0,5 sekuntia. Laaksomaan autokunnalle kilpailu sisälsi enemmän kuin tarpeeksi haasteita.
– Heti ensimmäisellä erikoiskokeella auton tulpanjohdoissa ilmeni vikaa ja auto kävi välillä kahdella, välillä taas vain kolmella pytyllä. Neljä kun olisi maksimi, niin totta kai siinä annettiin tasoitusta. Hävisimme sillä erikoiskokeella heti puoli minuuttia kärjestä, Laaksomaa kertoi.
Laaksomaa ja Kantoluoto eivät kuitenkaan antaneet periksi, vaan aloittivat kiivaan takaa-ajon.
– Päätettiin siinä, että puristetaan niin paljon kuin vain pystytään ja tehdään kaikkemme. Matka kärkeen oli iso, mutta luovuttaminen ei käynyt missään vaiheessa mielessä. Viidennelläkin erikoiskokeella auton viat haittasivat meitä, mutta loistavasti toiminut huoltomme sai senkin kuntoon, Laaksomaa sanoi.
Maalissa olikin sitten jälleen juhlatunnelmien aika, sillä voitto heltisi kuin heltisikin Hankirallista.
– Niin vain siinä sitten kuitenkin jälleen kävi, että saatiin puristettua itsemme takamatkalta luokkavoittoon. Aivan mahtava juttu taas ja suuret kiitokset niin huollolle kuin koko tiimille sekä rallin organisaatiolle hienoista järjestelyistä. Tarkalle voitto meni, mutta se tuli ja saatiin täydet aluemestaruuspisteet kotiin, Laaksomaa totesi.
Tuloksia, luokka 25, Hankiralli 4.3.2017, Porvoo
1. Pasi Laaksomaa 34.11,3
2. Jani Laaksonen + 0,5
3. Jari Rajala + 1.19,6
4. Teemu Varjo + 2.17,7
5. Mikko Anttonen + 3.34,6
Teksti: Pasi Laaksomaa Racing Team Tiedotus