Tuurissa pääsee lauantaina kokeilemaan kartingia maksutta. Kuva: The Girls on Track Tiedotus

Suomen ensimmäinen The Girls On Track -tapahtuma järjestetään Tuurissa tulevana lauantaina 26. toukokuuta. Tapahtuma on osa Flying Finn Tour -kartingkiertuetta.

13-18-vuotiaat tytöt valloittavat kartingslalom-radan tulevana lauantaina Tuurissa FIA Girls On Track Suomen ensimmäisessä osakilpailussa.

Kansainvälisen Autoliiton FIA:n ja EU:n Erasmus+ kaksivuotisen The Girls on Track -hankkeen tavoitteena on edistää tyttöjen ja naisten asemaa autourheilussa. Projektissa on mukana kaikkiaan kahdeksan maata Suomi, Belgia, Saksa, Alankomaat, Puola, Portugali, Slovakia ja Ruotsi.

Jokaisessa maassa järjestetään paikallisia tapahtumia, joissa 13-18-vuotiaat tytöt pääsevät ajamaan kilpaa kartingslalomia. Joka maan kolme parasta kuljettajaa pääsee Euroopan finaaliin Le Mansiin ja parhaat vielä eteenpäin valmennusohjelmaan. Valituista kolmesta kuskista vain kahdella saa olla kilpailulisenssi.

Keskisen Kyläkaupan The Girls on Track -tapahtumassa tytöt pääsevät ajamaan kartingautoilla kunnon ajovarusteissa kilpaa. Jokainen ajaja saa kokemuksestaan muistoksi pienen lahjan. Tapahtuma on avoin kaikille 13-18-vuotiaille tytöille, eli aikaisempaa ajokokemusta ei tarvita.

Tytöt pääsevät rekisteröitymään ajajaksi täältä.
Kartingkokeilu on maksuton.

Tapahtuman aikana on ohjelmaa koko perheelle.

– Juontajana Marko Terva-Aho
– Peppi Keski-Korsu ajaa näytösajon Crosskartilla
– AKK:n Suomen FIA Women In Motortsport -naistyöryhmä on mukana tapahtumassa

Teksti: FIA Girls on Track Tiedotus / Moottoriurheilu.tv

The Girls On Track -autourheiluhankkeessa 13–18-vuotiaat tytöt pääsevät kartingauton rattiin

Riina Kykkänen mukaan The Girls on Track -hankkeeseen “Autourheilu on vaan yksinkertaisesti parasta”

Karoliina Leppihalme on yksi The Girls on Track -projektin kasvoista

 

Kirjaudu

 
 
Ralli.net
Ryhmä (Julkinen) · 4 703 jäsentä
Liity Ralli.net ryhmään
Ralli.nettiin rekisteröityneille tarkoitettu Facebook keskusteluryhmä.