Syksy 2005 oli ralliautoilussa synkkää aikaa. Rajut ulosajot todistivat, että kartanlukijoiden turvallisuuden eteen on keksittävä uusia ideoita. Myös Multian motorhomessa oltiin murheen murtamia. Aikansa synkisteltyään Pentti "kikkanokka" Himanen tarttui kuitenkin toimeen.

Kaikenkirjavilla rallifoorumeilla on esitetty mitä mielikuvituksellisimpia ideoita kartturin hengenpitimiksi. Yksi on ehdottanut kartturin pulkan sijoittamista kuskin taakse, toinen airbagia jne.

Tunnettu tosiasia on kuitenkin se, että pimeissä ralleissa kartanlukija on se kuskin vieressä pönöttävä turha jätkä, joka maksaa paikastaan maltaita. Tai vielä pahempaa, ei maksa kyydistään penniäkään, lukee tiekirjaa päin helvettiä, aiheuttaa at-myöhiä, ratsastaa yökerhossa kuskin meriiteillä ja imuroi pikkujouluissa kaikki ilmaiset viinat. Näitähän riittää.

Himasen puhallettava kartturi on kevyt ja kestävä ratkaisu kartturipulmaan. Alan miehille tutuista aikuisviihdenukeista modifioitu heppu puetaan asianmukaiseen ajopukuun ja hänelle lyödään umpikypärä päähän ja eikun baanalle. Nykyaikana kuljettaja suoriutuu pätkien välisestä suunnistamisesta vallan mainiosti GPS-laitteiden avulla, eikä se ihanneaikojen laskeminen omin päin vaadi matematiikan tohtorin arvonimeä.

Puhallettava kartturi pönöttää penkissään siten, että aikakortti AT-miehistön saatavilla. Tarkkanokkaisinkaan AT-niilo ei huomaa eroa. Kumikartturi ei paljoa paina, joten etu on siinäkin melkoinen. Tosiammattilaisille on saatavilla heliumilla täytettävä malli, joka ei paina sitäkään vähää. (Huom. muista pitää heliumkartturin vyöt kireällä ja ovi kiinni myös huollossa, ettei kakkosesi karkaa stratosfääreihin.)

Kilpailun jälkeen kuljettaja voi purkaa aggressionsa päästämällä kartturista kirjaimellisesti ilmat pihalle ja pakkaamalla hänet huoltoauton hanskalokeroon. Näin säästyy myös tilaa. Tuotekehitystä, johon vain Himanen kykenee.

Lisää Penan tuotekehittelyn tuloksia löydät Himasen kotisivuilta osoitteesta www.himanenracing.com

Kirjaudu

 
 
Ralli.net
Ryhmä (Julkinen) · 4 703 jäsentä
Liity Ralli.net ryhmään
Ralli.nettiin rekisteröityneille tarkoitettu Facebook keskusteluryhmä.