Harrasterallisarjassa on jäljellä vielä kaksi osakilpailua, joissa ratkostaan mestaruudet syyskuun aikana. Kuva: TL Photo & Media.
Harrasterallisarjan syyskaudella katseet käännetään ensimmäisenä Tammisaaren suuntaan, jossa ajetaan tulevana lauantaina 4.9. Tammisaaren Venekeskus Rally. Sarjassa on vietetty reilun parin kuukauden kesätaukoa, joten kaasujalka vipattaa varmasti jo monella.
Tammisaaren kilpailu ajetaan ns. iltapäiväkilpailuna, sillä ensimmäinen auto lähtee reitille vasta kello 13 jälkeen Karjaalta. Luvassa on vaihtelevaa ja haastavaa eteläsuomalaista rallitietä kuuden erikoiskokeen verran. Ensimmäiset kolme erikoiskoetta kurvaillaan Karjaan ympäristössä ja huoltotauon jälkeen siirrytään Tammisaaren ja Tenholan suuntaan. EK-kilometrejä päivän aikana kertyy noin 51. Ensimmäisiä kuljettajia odotellaan maaliin noin kello 18.30 Karjaan ABC:lle.
NUORET LÄHTEVÄT TASAISISTA ASETELMISTA SYKSYYN
Nuorten mestaruuden puolella Timo Koskinen nousi pistejohtoon edellisen osakilpailun jälkeen, kun talvikaudella kolme voittoa napsinut Veeti Pulkkinen ei osallistunut kesän ensimmäiseen osakilpailuun. Pulkkinen on pisteissä kolmantena kuuden pisteen päässä Koskisesta.
Toisena pisteissä on muidenkin kärkikolmikkoon kuuluvien tavoin tasaisia esityksiä tehnyt Joakim Goman. Hän on ainoastaan pisteen päässä johtavasta Koskisesta. Näiden kolmen välillä nähdään varmasti hyvää taistelua lauantaina. Ja onhan mukana monia muitakin nuoria hurjapäitä. Yhteensä tässä kategoriassa nähdään kahdeksan kuljettajaa.
FRIMANIN JOHDOLLA KLASSIKOISSA
Klassikkomestaruuden puolella Matti Friman – Petri Seppänen kaksikko on käytännössä jo varmistanut mestaruuden neljällä osakilpailuvoitolla. Mutta Lada-kuljettajat lähtevät varmasti hakemaan sitä kirkkainta myös Tammisaaresta.
Toisena pisteissä on niin ikään Lada merkkiluokassa kilpaileva Timo Hytönen kartanlukijansa Ismo Pietiläisen kanssa. Tasaisia esityksiä koko kauden esittänyt Starlet kuljettaja Kari Herronen löytyy pisteiden kolmannelta sijalta ennen Tammisaarta.
Klassikkokategorian viidessä eri luokassa nähdään yhteensä 17 kuljettajaa lauantaina. Isoin luokka tällä kertaa on VW-merkkiluokka seitsemällä kuljettajalla.
TUORINIEMELLÄ HYVÄT LÄHTÖKOHDAT LOPPUKAUTEEN
Seniorimestaruudesta taistellaan alle ja yli 2250cc luokissa. Isommassa luokassa kilpaileva BMW-kuljettaja Markku Tuoriniemi on ajanut ehjän alkukauden ja lähtee selvästä pistejohdosta syksyn osakilpailuihin.
Toisena on niin ikään tasaisia suorituksia esittänyt Ford Escort kuljettaja Pekka Moilanen. Ainoastaan kotikilpailu Suomussalmella jäi kesken tekniikkavian takia, jonka vuoksi piste-ero Tuoriniemeen on repeytynyt 14 pisteeseen.
Pisteissä kolmantena oleva Tapio Alikoski ei ole mukana Tammisaaressa. Yhteensä senioreita nähdään lauantaina reitillä kymmenen.
NUOTTIKATEGORIASSA VÄHÄN KULJETTAJIA MUKANA
Nuottimestaruuden puolella Mitsubishi-kuljettaja Kai Hyttinen paahtaa pistekärjessä neljän osakilpailun jälkeen. Alla on kolme voittoa ja yksi keskeytys, joka oikeuttaa kuuden pisteen johtoasemaan ennen syksyä.
Toisena pisteissä on konkari Saku Vierimaa, joka vaihtoi kesäkaudelle Mitsubishin Volkswagenin R-Lite Poloon. Kolmannella sijalla Tammisaareen saapuu Harri Kihlman, joka kilpailee kategorian pienemmässä 2-veto luokassa.
Nuottikategorian kärkikuskeista poissa ovat mm. Joni Tolonen, joka kaatoi edellisessä osakilpailussa autonsa. Etuvetokuskit Juuso Vormisto ja Marko Kinnunen ovat myös poissa pelistä teknisten murheiden vuoksi. Kategoriassa on mukana kolmessa eri luokassa yhteensä yhdeksän kuljettajaa.
HARRASTEMESTARUUDESTA TIUKKA PISTETAISTELU
Puhtaalla pelillä, neljä osakilpailua – neljä voittoa ajanut Miko Jalava lähtee oikeutetusti Harrastemestaruuskategorian pistekärjessä syksyn osakilpailuihin. Toyota Starlet-kuljettaja johtaa sarjaa kolmen pisteen turvin ennen Volvo-kuljettaja Petri Kataista.
Kolmantena pisteissä on Opel Kadett-kuljettaja Toni Koskela, vain pisteen päässä Kataisesta. Neljäntenä majaileva Mika Hirvikangas on puolestaan vain kahden pisteen takamatkalla Koskelaan nähden, joten tässä on varmasti hienoa taistelua luvassa. Koko kärkinelikko ajaa eri luokissa.
Harrastemestaruus on sarjan suosituin kategoria usean eri luokan johdosta. Tammisaareen starttaa yhteensä 37 kuljettajaa kahdeksassa eri luokassa.
LISÄLUOKISSA KUTSUVIERAITTEN JOHDOLLA
Tammisaaren kilpailun avaavat kutsuvierasluokan 4-vetokuljettajat. R5-kalustolla liikkeellä ovat Kalle Markkanen ja Axel Lindholm. Arto Juolahti luottaa puolestaan Mitsubishiin.
Kutsuvieraiden 2-vetoisissa nähdään paikallista väriä Edgar Wirtasen sekä Janne Wikströmin puolesta. Yhteensä tässä luokassa on mukana kuusi kuljettajaa.
Kilpailun muissa lisäluokissa nähdään 59 kuljettajaa.
YLEISÖ TERVETULLUT PENKALLE
Ralliyleisö on tervetullut rallireitin varrelle kannustamaan suosikkejaan. Muistetaan liikkua fiksusti noudattaen järjestäjien ohjeita sekä yleisiä suosituksia vallitsevan tilanteen vuoksi.
Rallipakettien myynti alkaa lauantaiaamuna Shell Karjaalla sekä Neste Österbyssä. 20€ hintainen rallipaketti sisältää pääsyn kaikille erikoiskokeille kahdelle henkilölle. Erikoiskokeilla myydään 10€/hlö rannekkeita, joilla pääsee myös kaikille erikoiskokeille. Alle 15-vuotiaat pääsevät nauttimaan rallista ilmaiseksi. Reittikartta ja lähtölista julkaistaan Southwest Motorsportin Facebook -sivulla lauantaiaamuna.
Kilpailun livetulosseuranta Ajaksi-palvelussa.
Teksti: HRS tiedotus / Timo Uimi