Harrasterallisarjan kesäkaudella vieraillaan Juuassa, Tammisaaressa ja Parkanossa. Kuva: Juuka-Ralli 2020, TL Photo & Media

Harrasterallisarjassa nähtiin talvella tasaisia taisteluita ja hienoja kilpailijamääriä kaikilla kilpailupaikkakunnilla. Rajoituksista sekä poikkeusoloista huolimatta kilpailut saatiin vietyä läpi mallikkaasti ja turvallisesti. Kiitos vielä kerran kuljettajille ja kilpailunjärjestäjille!

Kevät etenee kovaa vauhtia ja innokkaimmat ovat jo ehtineet tiedustella, millaisia sorakilpailuja sarjassamme ajetaan tulevana suvena. Viiden eri mestaruuden selvittely jatkuu kesällä kolmen osakilpailun verran.

TAMMISAAREN KILPAILU SIIRTYY SYYSKESÄLLE

Tammisaaren osakilpailun piti alkuperäisen suunnitelman mukaan avata Suomen kesäinen rallikausi, mutta valitettavasti vallitsevien olosuhteiden vuoksi kilpailu on päätetty siirtää myöhempään ajankohtaan.

Lopullinen lupa kilpailun järjestämiseen olisi tullut vasta toukokuun alussa, joten aikataulu olisi mennyt kaiken suhteen liian tiukalle. Järjestäjä alkaa selvittämään lupia tulevalle kilpailulle, joka sijoittuisi elokuun viimeiselle tai syyskuun ensimmäiselle viikonlopulle.

Kilpailussa on tarkoitus ajaa tämän hetken tiedon mukaan kuusi erikoiskoetta, kaikki yhteen kertaan. Erikoiskoekilometrejä päivän aikana kertyisi 51. Nämä tarkentuvat alkukesän aikana. Kilpailun järjestäjänä toimii South West Motorsport Ry.

KESÄKAUSI POLKAISTAAN KÄYNTIIN VIIKKO ENNEN JUHANNUSTA

Tammisaaren kilpailun siirryttyä myöhemmäksi, kevättauko venähtää noin kuukauden pidemmäksi sarjassamme.  Toisaalta nyt tiimeillä on ainakin hyvä mahdollisuus virittää kalusto kunnon iskuun ja pohjoisen kuljettajatkin pääsevät ajamaan testejä riittävästi lumien sulettua.

Paikoittain jopa vuoristoratamaiset soratiet ottavat sarjamme virtuoosit vastaan Juuassa, kun kesäkausi käynnistyy. Jo viime vuonna nähtiin, että vauhtia ja tilanteita riitti runsaasti näillä haastavilla Pohjois-Karjalan ralliteillä.

Kilpailukeskus sijaitsee edellisvuoden tapaan Juuan Kivikylässä, josta kilpailu käynnistyy lauantaina 19.6. kello 11. Kuljettajien paremmuus ratkotaan viidellä erikoiskokeella, joiden yhteismitta on noin 80 EK-kilometriä. Erikoiskokeet ajetaan yhteen kertaan. Kilpailun järjestää Ralli Team Kainuu Ry.

SARJA HUIPENTUU LEGENDAARISEN FENNO-RALLIN PALUUSEEN

Hämeen Moottoriseura Ry sekä Parkanon ja Kankaanpään ralliaktiivit yhteistyössä rakentavat Harrasterallisarjalle arvoisensa päätöksen 24.–25.9. Kausi huipentuu siis kaksipäiväiseen koitokseen, joka viimeistään ratkaisee mestaruudet.

90-luvulla Fenno-Rallia ajettiin useampaan otteeseen, joista viimeisin kilpailu on järjestetty 23 vuotta sitten. Tämän vuoden kilpailun pääyhteistyökumppanina toimii FennoSteel Oy.

Perjantaina liikkeelle lähdetään Parkanosta illansuussa kello 18.30. Kuljettajat ajavat pimeässä kaksi erikoiskoetta, joiden yhteismitta on noin 22 kilometriä. Yötaukoa vietetään uudistetussa Ikaalinen Spa kylpylässä, josta matka jatkuu lauantaina kello 11.

Lauantaina kuljettajilla on vielä edessä viisi erikoiskoetta, joista kertyy noin 69 EK-kilometriä. Kilpailu suuntautuu tällöin takaisin Parkanon suuntaan, jossa pidetään myös huoltotauot. Reitti kulkee osittain Ikaalisten- sekä Fenno-ralleista tutuilla teillä, mutta myös täysin uutta osuutta mahtuu mukaan.

”Kauden viimeinen, 26 kilometrinen tekninen ja vuoristoratamainen erikoiskoe ei jätä varmasti ketään kylmäksi. Mitään ei ole vielä ratkaistu, ennen kuin tämän erikoiskokeen ruutulippu heilahtaa”, kilpailunjohtaja Riku Ainasvuori hehkuttaa kauden päättävää erikoiskoetta.

Talven viimeiset lahjakortit arvottiin viime viikolla. Arvonnoissa onni suosi Suomussalmen kilpailunumeroita 44 ja 101. Voittajiin on oltu yhteydessä henkilökohtaisesti. Kilpailukohtaisia arvontoja jatketaan myös kesällä ja kauden huipennukseksi arvotaan nelivetoinen mönkijä niiden sarjalaisten kesken, jotka ovat osallistuneet vähintään viiteen osakilpailuun.

Teksti: HRS tiedotus / Timo Louhelainen

Kirjaudu

 
 
Ralli.net
Ryhmä (Julkinen) · 4 703 jäsentä
Liity Ralli.net ryhmään
Ralli.nettiin rekisteröityneille tarkoitettu Facebook keskusteluryhmä.