Kaudella 2016 Joonas Tokee ottaa seuraavan

...
Kymmenille tuhansille rallia seuraaville ihmisille toinen kilpailupäivä valkeni aurinkoisen kirkkaana mutta Teuroselle se muuttui sysimustaksi jo ensimmäisellä erikoiskokeella.
...
LPM Racingin Ford Focuksella ajanut Janne Tuohino sivusi uransa parasta MM-rallin sijoitustaan Jyväskylän MM-rallissa.
...
Ainoa suomalaisvoittaja Neste Rallissa saatiin isossa N-ryhmässä. Juha Salo ja kartanlukija Mika Stenberg ajoivat ryhmän ylivoimaiseen voittoon. Markko Märtinin voittamassa yleiskilpailussa Salo sijoittui hienosti 15. tilalle....
Viime viikonvaihteena uransa ensimmäiseen Neste Ralliinsa osallistunut Juha Vuorela joutui keskeyttämään kilpailun vain kolme erikoiskoetta ennen maalia. Autoon tuli tekninen vika....
Jyväskylän Messut laski viime viikonvaihteessa neljän päivän aikana Neste Rallin kilpalukeskuksen, Jyväskylä Paviljongin alueella käyneiden henkilöiden määrän.
...
Rallisprintin SM-sarja jatkuu tulevana lauantaina Kankaanpään osakilpailulla. Kilpailu ajetaan Jämijärven Vihussa. Sarjan toiseksi viimeisessä osakilpailussa alkaa olla SM-mitallien suhteen ratkaisun makua....
Jännittävä Rallisprintin SM-sarja saa huikean päätöksen sunnuntaina Laihialla. Kauden viimeisessä osakilpailussa SM-pisteistä taistellaan neljän kilometrin mittaisella vauhdikkaalla soratiellä....
Australian ralli käynnistyy Suomen aikaa torstaina iltapäivällä ajettavalla yleisöerikoiskokeella. Ylihärmäläinen Juha Kangas parinaan Julia Rabbet osallistuu kilpailuun Suomalaisen Rally Rent Europen rakentamalla kalustolla. Alkuvuodesta...
Urallaan vahvassa nousussa oleva Laukaan Aki Teiskonen lähtee tosissaan jahtaamaan luokkansa kärkisijaa Uudenkaupungin SM-rallissa 12-13.9.2003. Tiestö on Akille täysin uutta, joten tältä osin hän joutuu lähtemään puhtaalta pöydältä....
Järjestyksessään kuudes Uudenkaupungin SM-ralli on kokenut joukon muutoksia sitten viime vuodesta. Yksi asia on kuitenkin ennallaan. Kilpailussa on totuttu näkemään nimekäs pari ns. yhden nollan autossa, joka kiertää rallireitin hetkeä ennen...
FIA:n hallitus päätti eilisessä kokouksessaan MM-rallien kalenterista vuodelle 2004. Suomen MM-osakilpailu, Neste Ralli säilytti paikkansa samalla viikonlopulla, jolla se on jo kahtena edeltävänä vuonna järjestetty ja se ajetaan 6.-8.8.2004....

Kuninkuusluokassa, isossa A:ssa Janne Tuohino johtaa edelleen sarjaa Ford Focuksella oltuaan talven lumilla pitelemätön.

...
Rallin SM-sarjan kisatykit jatkavat jälleen parin kuukauden tauon jälkeen taisteluaan mestaruuspisteistä. Uudenkaupungin teillä kaasuteltava kauden toiseksi viimeinen osakilpailu luo asetelmat lokakuun alussa ajettavaan Riihimäen finaaliin. Ison...
MM-rallisarjan 2003 kymmenes osakilpailu, Australian ralli ajettiin 4.- 7.9.2003. Vuonna 1988 ensimmäistä kertaa ajettu kilpailu liitettiin osaksi ralliautoilun MM-sarjaa heti sen seuraavana olemassaolo-vuotenaan. Tänä vuonna Australian rallisarjaa...
Kauden kuudes Ralli SM -osakilpailu ajettiin tänään kauniissa syyssäässä Uudenkaupungin ympäristössä. Kotimaisen rallin kestotähti Sebastian Lindholm ylitti kaikkien odotukset vauhdillaan ajaen pohja-ajat kilpailun jokaisella erikoiskokeella,...
Kauden toiseksi viimeinen SM-ralli Uudessakaupungissa oli ison N- ryhmän osalta sekuntitaistelua. Mestaruutta puolustava Juha Salo lähti kartturinsa Mika Stenbergin kanssa varsinaissuomalaisille rallipoluille tavoittelemaan Hannu Hotasen...
Kauden toiseksi viimeinen SM-rallisarjan osakilpailu Uudessakaupungissa oli totuttuun tapaan erittäin tiukkaa sekunti kamppailua lähdöstä maaliin. - Lähdin ilman muuta ajamaan voitosta, kuten jokaiseen ralliin tuleekin lähteä. SM sarjapisteiden...
Rallin SM-sarjan toiseksi viimeinen osakilpailu kaasuteltiin lauantaina Uudessakaupungissa. Timo Mäenpää yhdessä Panu Plosilan kanssa varmistivat kilpailussa Suomenmestaruuden. Kurikan Urheiluautoilijoita edustavat Timo Mäenpää ja Panu Plosila...
Suomen upein ja monipuolisin Xtreme-Center aloittaa toimintansa Kurun Seitsemisissä. Ohjelmaa ja elämyksiä yrityksille, työporukoille, seuroille, ralliteameille, polttariporukoille yms....

Kirjaudu

 
 
Ralli.net
Ryhmä (Julkinen) · 4 703 jäsentä
Liity Ralli.net ryhmään
Ralli.nettiin rekisteröityneille tarkoitettu Facebook keskusteluryhmä.