Vuoden 2021 Ferrari Challenge ratasarjan Maailmanmestari, tamperelainen Luka Nurmi, 18, ajoi belgialaisen tiimikaverinsa Jules Castron kanssa lähes täydellisen viikonlopun Italian Mugellon kilparadalla ajetussa Italian GT3 Sprint ratasarjan kolmannessa kilpailuviikonlopussa.
Kokkolan ympäristössä ajettu Ralli SM -kauden päätöskilpailu oli varsin vaiherikas Jesse Kalliolle. Ford-kuljettaja myönsikin, että tapahtumia riitti yhteen ralliin hieman liikaakin. Tuloksena oli silti neljäs sija.
Tuukka-Matias Kivioja ajoi Rallin Suomen Juniorimestariksi Kokkolassa. Kuva: Samu Ekman / AKK.
Rallin Suomen Juniorimestaruussarja saatiin lauantaina päätökseen SM Kokkola Rallin yhteydessä. Kilpailun aikana ei isompaa dramatiikkaa kohdattu, oikeastaan voitaisiin kai sanoa että isoimmat dramatiikat tapahtuivat aiemmin kaudella.
Daniel Polasek ja Katerina Janovska juhlivat kolmatta sijaa Kokkolassa. Kuva: Merita Mäkinen / Meritapix.
KMS Racingin Daniel Polasek ajoi kolmanneksi Ralli SM -kauden päätösosakilpailussa Kokkolassa. Kolmas sija riitti neljänteen tilaan kuljettajien SM-pisteissä. Polasekin kartanlukija Katerina Janovska pisti kuitenkin sijaa paremmaksi ja nappasi kartanlukijoiden SM-pronssia SM3-luokassa.
Suvi Jyrkiäinen ja kartanlukija Tuomas Pöntinen ajoivat Rallin SM-sarjan päätöskilpailussa Kokkolassa Naisten Cup-luokan voittoon ja sarjan hopealle. V1600-luokan Ford Fiestalla ajanut Jyrkiäinen on tällä kaudella kilpaillut naisten luokan lisäksi yleisessä SM4-luokassa, voitto oli Jyrkiäisen ralliuran ensimmäinen.
SM Kokkola Rallin voittaja Juha Salo (vas.) onnittelemassa SM1-luokan Suomen mestari Teemu Asunmaata. Kuva: Taneli Niinimäki / AKK.
Rallin suomenmestaruussarjan viimeinen osakilpailu kaudella 2023 ajettiin maaliin lauantai-iltana Kokkolassa. SM Kokkola Ralli tarjosi huimia käänteitä ja monen luokan mestaruus ratkesi vasta aivan kalkkiviivoilla. SM-sarjan kuninkuusluokassa Suomen mestariksi ajoi alavutelainen Teemu Asunmaa.