Jere Pensaan ja Jouni Saarijärven matka SM-kauden finaalirallissa katkesi vaihteistovikaan luokan kakkospaikalta. (Kuva: Jarno Saari)

Rallin SM-sarjan kauden viimeisessä osakilpailussa Kokkolassa SM4 -luokan pronssimitalista ajanut Jere Pensas joutui luopumaan mitalijahdista vaihdevian vuoksi rallin viidennellä erikoiskokeella.

Lue lisää...


Riku Koski on Rallin Suomen Juniorimestari vuosimallia 2021. Kuva: Samu Ekman / AKK.

Rallin Suomen Juniorimestaruussarja saatiin päätökseen sunnuntaina Kokkolan UA:n 60v. Juhlarallissa. Mitalitaistot eivät sisältäneet isompaa dramatiikkaa, voitaneen sanoa että Kokkolassa mentiin käsikirjoituksen mukaan.

Yhdeksän erikoiskokeen reitti jolla oli mittaa 105 kilometriä, tarjoili niin teknisempiä osuuksia kuin vauhdikkaampia pätkiäkin.

Lue lisää...

Ralli SM -kausi päättyi viikonloppuna Kokkolassa, jonka ympäristön nopeilla sorateillä nähtiin varsin mielenkiintoinen kamppailu kärkisijoista.

SM1-luokassa ensimmäistä kautta kilpaillut 21-vuotias Aleksi Röyhkiö oli hyvässä vauhdissa päätöskilpailun ensimmäisellä puoliskolla. PR-Racingia edustava kuljettaja piti hienosti hallussaan viidettä sijaa ensimmäisen päivän jälkeen aikaeron ollessa kärkeen vain 10,7 sekuntia.

Lue lisää...

Ralli SM -sarjan kauden päätöskilpailu ajettiin Kokkolan ympäristössä, jonka tienoon tiestö oli kilpailijoille varsin tuntematonta. Nopeat tiet eivät tuoneet rallin ensimmäisenä päivänä suuria aikaeroja kärkiryhmän.

Jaro Kinnunen oli kisan puolivälissä 7,2 sekunnin päässä SM2-luokan kärjestä. Asetelmat mitalikamppailussa olivat sellaiset, että voittokaan ei olisi riittänyt takaamaan mestaruutta Kinnuselle, ellei sarjajohtaja Ville Hautamäki olisi sijoittunut pari sijaa taaemmaksi.

Lue lisää...

Ralli SM –kausi päättyi SM1 –luokassa Emil Lindholmin juhlaan. Lindholm ajoi kauden päättäneen Kokkolan osakilpailun voittoon seitsemän sekunnin erolla.

Mitalijärjestystä saatiin odottaa viimeisen erikoiskokeen maalimutkaan asti. Hienointa taistelussa oli se, ettei kukaan TGS:n ŠKODA-triosta sortunut ajovirheeseen, tai joutunut suuriin tekniikkaongelmiin.

Lue lisää...

SCOTT SPEED TOPS NEW SUPERCAR BATTLE BRACKET IN FRIDAY’S ACTION, CASPER JANSSON TAKES FIRST PLACE IN NRX NEXT

(Salt Lake City – September 24, 2021) The results are in from day one of Nitro Rallycross’ 2021 series launch in Salt Lake City. Fans enthusiastically gathered at the birthplace of Nitro Rallycross, Utah Motorsports Campus, and watched live across the globe as the world’s best drivers competed on the first of Nitro RX’s bold tracks for 2021.

Lue lisää...

Kirjaudu

 
 
Ralli.net
Ryhmä (Julkinen) · 4 703 jäsentä
Liity Ralli.net ryhmään
Ralli.nettiin rekisteröityneille tarkoitettu Facebook keskusteluryhmä.
 

Uusimmat markkinoilla