Esimerkiksi Gran Turismo -luokassa autojen rakentelu on hyvin rajoittamatonta, ainoastaan turvallisuusmääräyksistä pidetään kiinni, joten mukana on erittäin tehokkaita ja näyttäviä autoja.

Vauhtiajot lähtee jälleen kaikilla edellytyksillään hakemaan AKK:n vuoden parhaan kilpailun palkintoa. Kyseisen palkinnon Vauhtiajot on voittanut nykymuotoisesti järjestettynä starttivuotenaan 2004 sekä vuosina 2008 ja 2013.

”Viime vuonna tuimme Ahveniston 50-vuotisjuhlakilpailua, joka oli rata-autoiluvuoden kruunujalokivi. Tänä vuonna saamme olla mukana Seinäjoen Vauhtiajoissa, joka juhlii 15-vuotista taivaltaan. Seinäjoelle kerääntyvät heinäkuussa kaikki kotimaisen rata-autoilun edustavimmat luokat. Tarjolla on siis todellinen näyteikkuna lajiin. Vauhtiajojen yhteydessä päästään nauttimaan motorsportin lisäksi maailmanluokan bändeistä ja kattavasta oheisohjelmasta, joten tapahtumasta tulee varmasti ainutlaatuinen. Vauhtiajoissa kansainväliseen karnevaalitunnelmaan pääsevät niin hardcore harrastajat, kuin ensikertalaisetkin. Tämä on yksi urheilukesän parhaimpia kohokohtia”, AKK Sports Oy:n kehityspäällikkö Sami Heiskanen hehkuttaa.

”Tavoitteet ovat tänäkin vuonna Vauhtiajojen kohdalla korkealla. Pyrimme säilyttämään paikkamme Suomen suurinpana ratatapahtumana, niin luokkien kuin kävijämääränkin osalta. Vauhtiajoissa kilpailtavat SM-rataluokat ja Pohjois-Euroopan rataluokat ovat tämän myötä julkaistu, oheisohjelmaan sen sijaan on tulossa vielä lisäyksiä”, toteaa Vauhtiajot-kokonaisuuden isä Kalle Keskinen, jonka ura myöskin promoottorina täyttää 15 vuotta.

Epuan Juha Hautala sanoo, että Vauhtiajoilla ei ole ollut koskaan ongelmaa, etteikö olisi muista seuroista saatu väkeä töihin.

“Päinvastoin, ei olla pystytty ottamaan kaikkia, jotka olisivat olleet tulossa. Järjestelyt ovat hyvällä mallilla. Pyritään järjestelyissä siihen, että päästäisiin ainakin ehdolle yhdeksi vuoden parhaimman kilpailun tittelistä”, sanoo Hautala itsevarmasti.

VIP-alue siirtyy ja uudistuu

Ratatapahtuman VIP-alue kokee uudistusta, perinteiseltä Ruukin pihalta siirrytään lähtösuoralle, joka omaa paremmat katsomopaikat kilpailun seuraamiseen sekä tietysti takaa näkymät ensimmäisen mutkan kiinnostavimpiin kilpailutilanteisiin. Alueen toimivuutta on parannettu ja rata-alueelle pääsee helposti kulkemaan busseilla niin keskustasta kuin muualtakin kaupungista. Lisäksi rata-alueen videokuvaajat kuvaavat muiden rataosuuksien tilanteet suorana suurille näytöille. Isot VIP-katsomot ovat paras paikka seurata kilpailua ja alueelle kulku onnistuu mutkattomasti suoraan keskustasta.

Liput

Ratatapahtuma:

2 pv ratalippu 25,00€

Iltatapahtuma:

1 pv 55,00€

2 pv 75,00€

3 pv 109,00€

1 pv torstain Lastenlippu 25,00€

1 pv Guest-passi 85,00€

2 pv Guest-passi 110,00€

3 pv Guest-passi 149,00€

VIP-passit

SILVER-Vip (La-Su) 135,00€

GOLD-Vip (To-Su) 199,00€

PLATINUM-Vip (To-Su) 225,00€

TORSTAI 19.7.

Apulanta

Elastinen

Ellinoora

Jannika B

Juha Tapio

JVG

SANNI

Suvi Teräsniska

PERJANTAI 20.7.

Amaranthe (SWE)

Arttu Wiskari

Elonkerjuu

Happoradio

Klamydia

Michael Monroe

Popeda

The Rasmus

LAUANTAI 21.7.

Anastacia (US)

Irina

Kaija Koo

Kolmas Nainen

Neon 2

Pete Parkkonen

Tuure Kilpeläinen & Kaihon Karavaani

Teksti: Vauhtiajot Tiedotus

Osasto