– Onhan tämä ehdottomasti hienointa, mitä voin ralliurani parissa rakentaa ja haaveista on tulossa totta. Hyundai on osoittautunut kilpailukykyiseksi autoksi ja saimme rakennettua Rallybaron-tiimin kanssa kattavan “avaimet käteen” paketin nopealla aikataululla. Nyt olen yhteistyökumppaneitteni avustamana lähempänä tavoitetta: kiilaamassa itseäni mukaan kovatasoiseen seuraan huippuautolla, toteaa Kihlman tunnelmistaan.

34-vuotiaan Kihlmanin ura moottoriurheilun parissa on värikäs, eikä se ole keskittynyt pelkästään autourheilun pariin. Miehen historiasta löytyy pitkä sekä menestyksekäs 14 vuoden ura motocrossin parista. Viisi vuotta häneltä vierähti ammattikuljettajana Hondalla. Siirtyminen autourheiluun vei kuitenkin sattumien kautta voiton, sillä eräs Laukaalta kotoisin oleva Juha Kankkunen oli katsellut nuoren miehen touhuja auton ratissa. Tältä saatu positiivinen palaute vahvan suosittelun kera toimi alkusysäyksenä ralliuralle ja sen tiimoilta on nyt nautittu niin menestystä kuin haasteellisiakin hetkiä. Mieleenpainunein on eittämättä raju onnettomuus F-cupin osakilpailussa Heinolassa 2009, mikä johti vakavaan loukkaantumiseen,

– Monta kuukautta meni pyörätuolissa ja oikeastaan siitä seuraavat pari vuotta erilaisten korjausleikkausten parissa. Oli pitkä tie takaisin sorateille, mutta tiesin vielä istuvani kilpa-auton rattiin. Jäi sellainen itselleen näyttämisen tarve päälle, Kihlman pohtii ikävän onnettomuuden vaikutuksia uraansa.

Näyttämisen tarve toimi selvästi voimavarana, sillä mies ei ole ensikertalainen MM-tason rallissa. Vuosi 2010 ja pitkällisen kuntoutuksen jälkimainingeissa elettiin odotuksen aikaa, sillä tarkoituksena oli startata “suurajoihin”. Hieman ennen kilpailua saapui odotettu lupa osallistumiseen ja sijoitus puhui heti puolestaan. Teknisten ongelmien sävyttämässä kisassa R2-luokan seitsemänneksi. Merkillepantavaa oli se, että useilla erikoiskokeilla sijoitukset olivat kolmen parhaan joukossa ja viimeisenä kilpailupäivänä mies täräytti yli 8 minuuttia kärkeä kiinni. Tämän siivittämänä valinta osui oikeaan: paluu ratin taakse pahan onnettomuuden jälkeen karisti epäluulon sekä pelot niskasta pois. Ura sai jatkoa ja tämän jälkeen mies on nähty niin neli- kuin takavetoisten autojen ratissa, keräten hyvien sijoitusten lisäksi voittoja omista luokistaan rallin SM-sarjassa.

Keskustelu palaa tulevaan kisaan ja miehen ajatukset tähänastisesta urasta jäävät muutamiin lauseisiin. Menneille ei juurikaan aikaa anneta, vaan katse on tiukasti edessä päin. Tästä saa vaikutelman, ettei Rallybaron-tiimin operoimalla Hyundailla lähdetä ajamaan turistiajoa, vaan mittaamaan sitä todellista vauhtia huippukuljettajien pariin. Toki tavoitteista tulee aina kysyä. Näitä mies pohtii sekunnin tai kaksi ja ilmoittaa tavoitteekseen ehjän kilpailun, yhdessä nousujohteisten erikoiskoeaikojen kanssa. Aikaisempaa historiaa WRC2-luokan autoista miehellä ei ole, mutta tätä ei koeta ongelmaksi. Aktiiviuran aikana oppia on tullut hyvinkin erilaisista autoista, joten luottamus perusvauhdin löytymiseen rauhoittaa mieltä.

Neste Rally Finland ajetaan Keski-Suomen vaativilla teillä heinäkuun viimeisenä viikonloppuna 27.-30.7. Kilpailu on yksi tunnetuimmista FIA:n rallin MM-sarjan osakilpailuista, missä nopeat soratiet yhdistettyinä näyttäviin hyppyihin sekä suomalaiseen järvimaisemaan näyttelevät suurta osaa.

Teksti: Jani Salonen

Osasto