– Kauden aloitus on aina erityinen hetki, lisäksi ralli on uusi sekä meille että tiimille. Maanantaina ja tiistaina ajoimme kuitenkin täällä testiä ja olihan se siistiä taas päästä auton rattiin, kertoo Lappi. Lappi ajaa rallin tutulla Skoda Fabia Super 2000 autolla.

Vaikka 31.1.-2.2. ajettava soraralli on ns. talviralli, ei lunta ole alueella nimeksikään. Talvirallin kyseessä ollessa on kaikilla alla yksityyppi piikkipyörät, joita saa käyttää rallin aikana 24 kappaletta.

– Mitä nyt olemme nuotittaneet niin mukavanoloista tietä saadaan ajaa, vähän samantyyppistä kuin Suomessa. Harmi vaan kun lunta ei ole ja sora on vain paikoin jäässä. Piikkirengas joutuu koville ja pitää yrittää jotenkin järkevästi niitä käyttää. Huoltoon kun tullaan niin tuskin niissä enää nastoja on, mutta että sais ne pysymään edes jonkunlaisessa kunnossa mahdollisimman pitkään, sanoo Lappi toisen nuottipäivän keskeltä.

ERC Rally Liepajassa ajetaan 12 erikoiskoetta, yhteismitaltaan 240 kilometriä. Rallin testipätkä ja aika-ajo ajetaan perjantaina. Ensimmäinen erikoiskoe on lauantai aamuna ja maaliin saavutaan sunnuntaina alkuillasta.

Skoda keskittyy uuden R5 auton kehitystyöhön

Skoda Motorsportin Fabia Super 2000 on voittanut viimeisien vuosien aikana kaikki merkittävät kansainväliset rallisarjat. Nyt tiimillä on kuitenkin edessään uuden auton kehitystyö.

– Tämän vuoden päätehtävämme on kehittää uutta R5 luokituksen ralliautoa, vaikka tavoitteemme on edelleen menestyä myös Fabia Superilla. R5 on meidän tulevaisuus ja luonnollinen kehitysaskel Skodalle. Tällä hetkellä oletamme uuden auton luokituksen tulevan voimaan vuoden 2015 puolivälissä, sanoo Skoda Motorsportin johtaja Michal Hrabanek. R5 autot on varustettu turbolla. kun taas vanhemmat ”superit” ovat vapaasti hengittäviä

– Tänä vuonna kilpailullinen tavoitteenamme on ajaa tasainen ERC-sarja ja katsoa mihin Superin vauhti vielä riittää R5-autoja vastaa. ERC-sarjassa jokaisessa rallissa on paljon kilpailukykyisiä autoja ja kuljettajia, joten tämä vuosi tulee olemaan jälleen mielenkiintoinen, sanoo puolestaan Lappi.

Rallin nettisivut: http://www.lvrally.com/

Kuva: A. Lavadinho

Osasto