Euroopanmestaruus kilpailussa on mukana yhteensä 173 kilpailijaa ja eri maiden edustajia mm. Saksasta, Ranskasta, Itä-vallasta, Sveitsistä, Tšekeistä, Italiasta ja Sloveniasta.

Saksan osakilpailu on yksi kaikkiaan kolmestatoista sarjan kilpailusta. Mäkikisoilla on pitkät perinteet Euroopassa ja mestaruudesta on ajettu jo vuodesta 1930. FIA European Hill-Climb Championship on vanhin edelleen ajettava FIAn mestaruussarja ja Saksan Glasbachin osakilpailukin on ajettu jo vuodesta 1974.

Rata on pituudeltaan 5,5km asfaltoitu mutkainen tie jonka nousuprosentti on maksimissaan 7,5. Kolmepäiväisessä tapahtumassa perjantaina on kilpailun viralliset avajaiset sekä näytösajoa. Lauantaina 27. Heinäkuuta ajetaan kilpailun harjoitukset ja sunnuntaina varsinainen kilpailu joka käsittää kaksi lähtöä/kuljettaja.

Kilpailu on VHTRacingin Mikko Katajalle ensimmäinen kansainvälinen FIA Euroopan mestaruuskilpailu. Kilpailukokemusta tosin löytyy jo yli kymmenen vuoden ajalta mm. rallista, radalta ja rallisprintistä. Mielenkiintoista nähdä miten alunperin rallin F-ryhmään rakennettu ja myöhemmin radalle ja asfaltille säädetty Toyota Starlet pärjää kovatasoisessa H-ryhmässä missä kilpakumppaneiden kalusto on vartavasten lyhyisiin mäkikisoihin rakennettua.

Kaudella 2012 Mikko kilpaili Suomen radoilla Time Attack, Roadsport ja Touring Car –luokissa. Menestystäkin kertyi; voitto Radalle.com Time Attack, Competition alle 2,5l -sarjassa sekä Avoimen Touring Car –luokan alue 8. Etelä-Suomen mestaruus. Kauden 2012 suurimpana saavutuksena voidaan kuitenkin pitää Ahvenistolla ajettavan Historic Grand Race –kilpailun Roadsport B-luokan voittoa.

Lisätietoa kilpailusta ja FIA European Hill-Climb Championship –sarjasta:
http://www.fia.com/sport/championships/news/european-hill-climb-championship
http://www.glasbachrennen.de/

Kilpailua ja harjoituksia voi seurata reaaliajassa järjestäjän sivuilta ja Mikon kuulumiset kisasta päivittyvät facebook sivulle: https://www.facebook.com/VHTRacingEngineering

Osasto