Crosscart Winter SM -sarja jatkui lauantaina, Alahärmän Kalmookankaalla ajettiin kauden toinen osakilpailu. Sarjan ykköspaikalla ollut kouvolalainen Lauri Halonen ajoi toiseksi Xtrem Junior-luokassa, ja jakaa nyt ykköspaikan Alahärmässä voittaneen Mikael Uiton kanssa. Halosen kilpailuviikonloppu ei alkanut toivotulla tavalla, sillä menomatkalla iskenyt vatsatauti vei voimat, ja osallistuminen oli vaakalaudalla. 

- Perjantaina olin tutustumassa rataan kävellen, kun yhtäkkiä aloin voimaan pahoin, eikä siinä auttanut kuin laatata radan varteen. Sen jälkeen ei ruoka pysynyt sisällä, ja luovuttaminen oli lähellä. Lähdettiin kuitenkin kilpakumppani Miko Vähälummukan kotitilalle yöpymään, ja sieltä sain apua. Vähälummukat keittelivät jotain salaista ihmerohtoa koivusta, se näytti marjamehulta, mutta ei kyllä maistunut siltä, Halonen tokaisee naureskellen. 

Lauantai valkeni aurinkoisena ja Halonen teki aamulla päätöksen ajamisesta. Kilpailussa ajettiin kaksi kierrosta kelloa vastaan, kouvolalainen puristi ”Lakuautosta” ja itsestään olosuhteet huomioiden kaiken irti, ja nappasi toiseksi korkeimmat SM-pisteet. 

- Olin aika heikossa hapessa, mutta päätin aamulla että ainakin yritän. Oli aika kovia paineita lähteä ajamaan, enkä saanut mielestäni kunnon aikaa, pää ei vain toiminut kunnolla. Tauolla ennen toista kierrosta valmentajani Kristian Sohlberg soitti ja psyykkasi, se helpotti vähän ja antoi uskoa. Silti kun oli ratin takana, jännitys nousi taas aika korkealle, eikä vieläkään ajatus pysynyt kasassa koko kierrosta. Sain kuitenkin tärkeitä pisteitä mukaan, joten Oulussa sitten ratkaistaan mestaruus, Halonen päättää. 

Talven SM-sarjassa ajetaan kolme osakilpailua, Suomen mestaruus ratkaistaan kauden finaalissa ajetaan 26. helmikuuta OuluZonessa. 

1) Mikael Uitto 
2) Lauri Halonen
3) Joona Ojala

Kilpailun tulokset löydät täältä.
SM-sarjan pistetilanne päivittyy tänne.

Toni Lönroos

Kirjaudu

 
 
Ralli.net
Ryhmä (Julkinen) · 4 703 jäsentä
Liity Ralli.net ryhmään
Ralli.nettiin rekisteröityneille tarkoitettu Facebook keskusteluryhmä.
 

Uusimmat markkinoilla