Kaksinkertainen rallin maailmanmestari ja seitsemän kertaa Jyväskylän MM-rallin voittanut Marcus Grönholm debytoi rallicrossin EM-sarjassa 2-litraisella Ford Fiestalla Ruotsissa heinäkuun alussa. Debyytti olisi tuskin voinut mennä paremmin, sillä Grönholm palasi kotiin taskussaan ensimmäisen kilpailupäivän kakkossija ja toisen päivän voitto. Ennen kisaa Grönholm kertoi ajaneensa Fiestalla perinpohjaiset testit ja oli vakuuttunut, että tulossa on mielenkiintoinen startti. Fiestan moottori, joka tuottaa tehoja 600 hevosvoimaa väännön ollessa 800 Nm, on Marcuksenkin mukaan hämmästyttävän tehokas.

”Testin aikana 600 hevosvoiman moottori teki minuun suuren vaikutuksen, mutta silloin oli vielä liian aikaista arvioida auton ajo-ominaisuuksia, koska minulla on niin vähän kokemusta rallicrossista”, Marcus kertoo.

”Oikean ajoasennon löytäminen oli hankalaa, koska minulla on niin pitkät kädet ja vasen käsi osuu helposti oveen. Mutta asia on nyt korjattu. Myös ohjausta säädettiin minua varten hieman tarkemmaksi.”

Jännittävintä Marcuksen mielestä on ajaa kilpakumppaneiden kanssa kylki kyljessä. ”En ole tottunut ajamaan niin lähellä toisia kilpailijoita. Se oli jännittävää ja jopa vähän hermostuttavaa”, nauroi Grönholm.

Motor Sport Evolution -talli toimii Euroopan Fordin alaisuudessa ja sitä tukevat niin Ruotsin kuin Suomen Ford-maahantuojat. Grönholm ajaa tallissa yhdessä ruotsalaisen rallicrossässä Andreas Erikssonin kanssa, jonka tavoitteena on voittaa koko EM-sarja. Toistaiseksi onnetar ei ole ollut hänelle kovin suosiollinen, mutta hän luottaa pärjäävänsä nimenomaan Skandinaviassa ajettavissa osakilpailuissa.

Myös tulevassa kotoisassa MM-rallissamme Neste Oil Rallissa, joka ajetaan nyt 58. kerran, rallin neljä kertaa perättäin voittanut Marcus Grönholm nähdään tutun sinivalkoisen Ford-tallin rallilähettiläänä. Vaikka hän ei starttaakaan itse ralliin, hän toimii muun muassa MTV3:n kommentaattorina ja isännöi lukuisia Fordin asiakastilaisuuksia.

Marcus on katsastamassa myös rallin yhteydessä ajettavan Fiesta Sporting Trophy International –osakilpailun ajajia, sillä tämän vuoden sarjan voittajalle on luvassa Fordin, Pirellin ja M-Sportin tukema palkinto, nimittäin testipäivä Ford Focus RS WRC –autolla M-Sportin testiradalla. Lisäksi voittaja saa henkilökohtaista opastusta rallin kaksinkertaiselta maailmanmestarilta Marcus Grönholmilta.



Ford Fiesta 2.0 rallicross

tehoja 600 hevosvoimaa ja vääntöä 800 Nm
kiihtyy nollasta sataan 2,2 sekunnissa
painaa 1 200 kg.

Marcus Grönholm

ensimmäinen ralli vuonna 1987, juniorimestaruus Suomessa 1988
viisi kansallista mestaruutta 1990-luvulla
ensimmäinen MM-ralli Jyväskylässä vuonna 1989
ammattikuljettaja vuodesta 1996
rallin maailmanmestari vuosina 2000 ja 2002
150 ajettua kilpailua, joista 50 rallin MM-sarjassa, 30 voittoa ja 60 palkintopallisijaa.

Teksti: Riitta Salin

Kirjaudu

Suosittelemme markkinoilla

Uusimmat markkinoilla