Jussi Pinomäki ajoi voittoon rallicrossin EM-sarjan Norjan osakilpailussa. Myöhään sunnuntai-iltaan venyneen kisan voitto nosti turkulaisen samalla EM-sarjan kärkeen 1A-divisioonassa. Pinomäki oli jälleen loistavassa vedossa läpi viikonlopun, sillä Renault Clio-kuski oli nopein kahdessa alkuerässä ja aika-ajossa, ja hoiti finaalistartin nimiinsä paalupaikalta.

- Oli todella hyvä viikonloppu. Ei ollut missään vaiheessa viikonloppua oikeastaan minkäänlaisia pulmia. Se työ, jota auton kanssa on pitkään tehty, kantaa nyt hedelmää, Pinomäki iloitsi.

Pinomäki on todellakin ollut huikeassa vauhdissa alkukauden kilpailuissa. Viidestä ajetusta kisasta hän on voittanut kolme ja startannut neljä kertaa paalupaikalta.

- Taistelu mestaruudesta jatkuu, ja näiden voittojen myötä asetelma pisteissä on hyvä, Pinomäki tietää.

Pinomäki on saldonnut 75 pistettä, ja johtaa nyt sarjaa. Ranskalainen Olivier Bossard on samassa pistemäärässä, mutta Pinomäki johtaa voittojen määrässä.

Kausi jatkuu jo ensi viikonloppuna Ruotsissa. Höljesin hienolla radalla ajettavassa kilpailussa on Pinomäen lisäksi tukku muitakin suomalaisia: mm. Marcus Grönholm tekee Ruotsissa rallicrossdebyyttinsä.

Teksti: Miiro Koivula

Kirjaudu

Suosittelemme markkinoilla

Uusimmat markkinoilla