AKK-Motorsport ry ja sen omistama markkinointiyhtiö, AKK Sports Oy, uusivat organisaatioitaan.

Markus Häkkinen on nimitetty AKK Sports Oy:n vt. toimitusjohtajaksi 1.2.2020 lähtien toimitusjohtaja Tatu Lehmuskallion jättäessä yhtiön. Markus on toiminut aikaisemmin yhtiön hallinto- ja talousjohtajana. Autourheilun lajiliittoa AKK-Motorsport ry:tä luotsaa puolestaan pääsihteeri Anssi Kannas.

– Tatulle kuuluu suuri kiitos erityisesti markkinointiyhtiön ohjaamisessa uudelle kasvu-uralle.

Hänen ennakkoluulottomia ja innovatiivisia visioitaan varten tarvitaan nyt oikeat henkilöt toteuttamaan niitä. Lähdemme hakemaan entistä vahvempaa tasapainoa AKK:n organisaatioiden välillä, minkä kautta haluamme rakentaa suomalaiseen autourheilukenttään yhtenäisyyttä, vuoropuhelua ja uudenlaisia vahvuuksia myös ulkoisten sidosryhmien suuntaan, kertoo liiton ja yhtiön hallituksen puheenjohtaja Jarmo Mahonen.

Markkinointiyhtiössä on aloittanut uutena kaupallisena johtajan Petteri Nikkanen ja myyntipäällikkönä Henri Paronen. Liiton ja yhtiön kilpailusarjojen viestinnästä on solmittu sopimus SN Managementin kanssa tälle vuodelle.

Teksti: AKK / Viestintä

Suosittelemme markkinoilla

Ralli-SM tulosveikkaus

Rallin SM-sarjan tulosveikkaus on jälleen avattu! Veikkaa jokaisen SM-rallin voittajakolmikkoa luokittain.

Kauden päätteeksi palkitsemme vuoden rallitietäjän Mr Wainin lahjoittamalla uniikilla ralliaiheisella korulla!

Kirjaudu sisään tunnuksillasi ja äänestä.

Äänestä tästä!

Kirjaudu