Juuso Puhakan kausi GT World Challenge Sprinttisarjassa päättyi karvaasti nelossijaan - Hopea jäi vain 3,5 ja pronssi 1 pisteen päähän

Vuonna 2018 espoolainen Juuso Puhakka kruunattiin Lamborghini Super Trofeo Aasian ratasarjan PRO-AM luokan mestariksi ja vuonna 2019 hän nappasi saman sarjan PRO-luokan hopeaa. Nyt Barcelonassa päättyneessä GT World Challenge Sprint ratasarjassa hän ja kolumbialainen tiimikaveri Oscar Tunjon olivat ennen viimeistä osakilpailua sarjan hopeasijalla.

Kuitenkin Tunjo sai kilpailun lähdössä siipeensä sen verran, että kilpailu oli pakko jättää kesken ja sen myötä kaksikko karvaasti tippui ulos mitalisijoituksilta; Hopeasija jäi vain 3,5 ja pronssinen mitali tasan yhden mestaruuspisteen päähän.

- Elokuussa Italian Misanossa sarjan kolme ensimmäistä osakilpailua jäi moottoririkon seurauksena ajamatta ja nyt Barcelonassa jäi myös viimeisen kilpailun pisteet saamatta. Vaikka sen myötä tiputtiin mitalisijoituksilta ja kärsittiin iso pettymys niin silti olen erittäin tyytyväinen omaan suorittamiseeni kun onnistuin kaikissa ajamissani aika-ajoissa enkä kilpailuissakaan isoja virheitä tehnyt. Iloinen olen sen vuoksi, että pystyin näyttämään osaamiseni ja se on myös huomattu, koska neuvottelut tiimipäälliköiden kanssa on jo alkanut, Puhakka kertoo.

- Kokonaisuudessaan kilpailukausi 2020 ei todellakaan ollut helppo kun pandemia sotki niin kilpailukalenteria kuin myös kisabudjettia, joka kuitenkin saatiin periksiantamattomien yhteistyökumppaneideni kanssa hienosti maaliin. Siitä iso ja nöyrä kiitos kaikille tukijoilleni, jotka ovat uskoneet minuun ja unelmiini. Siksikin uskon, että minulla on lähipäivinä myös heille iloisia sopimusuutisia kerrottavana, Puhakka kertoo ja jatkaa.

Lopputulokset GT World Challenge Europe 2020, Sprint Series Silver Cup,

Top-5:

  1. Simon Gachet (FRA) & Steven Pallette (FRA), 108,5p 2. Axcil Ramar Jefferies (ZMB) & Ezequiel Perez Companc (ARG), 72,5p 3. Hamza Owega (GER) & Jusuf Owega (GER), 70p 4. Juuso Puhakka (FIN) & Oscar Tunjo (KOL), 69p 5. Jim Pla (FRA) & Benjamin Hites (CHI), 66,5p

Jani Kekoni

Suosittelemme markkinoilla

Kirjaudu

Ralli-SM tulosveikkaus

Rallin SM-sarjan tulosveikkaus on jälleen avattu! Veikkaa jokaisen SM-rallin voittajakolmikkoa luokittain.

Kauden päätteeksi palkitsemme vuoden rallitietäjän Mr Wainin lahjoittamalla uniikilla ralliaiheisella korulla!

Kirjaudu sisään tunnuksillasi ja äänestä.

Äänestys päättynyt

 
 
Ralli.net
Ryhmä (Julkinen) · 4 703 jäsentä
Liity Ralli.net ryhmään
Ralli.nettiin rekisteröityneille tarkoitettu Facebook keskusteluryhmä.
 

Uusimmat markkinoilla