Kuvassa SM-mitalistit, hopeaa Veli-Pekka Karttunen ja kultaa Philip Miemois. Kuva: AKK / Toni Ollikainen

Autourheiluväen huippusuosittu vuotuinen mitalijuhla, Mestareiden Ilta, järjestettiin tammikuun alun sateisena lauantaina Lahden Messukeskuksessa. Ensimmäistä kertaa SM-arvoisena ajettu Legends-rataluokka oli hyvin edustettuna mitalisateessa.

Kautta aikojen ensimmäiseksi Suomen mestariksi ajoi vaasalainen Philip Miemois, jonka kausi oli muutoinkin jättimenestys. Miemois pokkasi juhlassa SM-kullan lisäksi palkinnon Pohjois-Euroopan mestaruudesta, ja kruunasi iltansa MM-kultaan. Kotimaan radoilla SM-hopealle ajoi Veli-Pekka Karttunen ja pronssia sai Mathias Herten.

Legends-luokassa ajetaan yleiskilpailun lisäksi luokittain, luokkia on kolme. Aloittelevat kuljettajat ajavat Semi-Pro -luokassa, sen mestariksi ajoi Leevi Lintukanto. Pro-luokan edistyneempien kuljettajien mestaruus meni SM-hopeamitalisti Veli-Pekka Karttuselle, ja yli 40-vuotiaiden kuljettajien, eli Masters-luokan ykkönen oli Miikka Riihimaa.

Pohjois-Euroopan mestaruussarjassa porskuttivat suomalaiset, APR Competition -tiimi oli murskaavassa iskussa. NEZ-voittoon ajoi Miemois, hopeaa kaulaan sai kyseisen tiimin päällikkönä toimiva Johan Ahokas ja pronssille kurvasi myös samaa tiimiä edustava Leevi Lintukanto.

Suomalaiset niittivät menestyksen viljaa myös Yhdysvalloissa ajetussa MM-finaalissa. Road Course World Finals -nimellä siunatussa kilpailussa Atlantassa Masters -luokan hopealle ajoi myös kotimaassa kovaa mennyt Miikka Riihimaa. Semi-Pro -luokassa Atlantan radan kiemurat hopean arvoisesti selvitti Leevi Lintukanto, ja Pro-luokassa maailmanmestaruuteen ajoi siis tykkikauteen pystynyt Philip Miemois.

Teksti: Toni Lönnroos

Suosittelemme markkinoilla

Ralli-SM tulosveikkaus

Rallin SM-sarjan tulosveikkaus on jälleen avattu! Veikkaa jokaisen SM-rallin voittajakolmikkoa luokittain.

Kauden päätteeksi palkitsemme vuoden rallitietäjän Mr Wainin lahjoittamalla uniikilla ralliaiheisella korulla!

Kirjaudu sisään tunnuksillasi ja äänestä.

Äänestä tästä!

Kirjaudu