Auto-ongelmat haastoivat Jaakko Louhen Tanskassa. Kuva: Ulrik Ærenlund.

Viikonloppuna kilpailtiin tanskalaisen Citroen DS3 Cup -yksityyppiluokan kolmas osakilpailu Tanskan Padborg Parkissa. Turkulainen tiimi White Elephant Racing Team oli paikalla Linda Vekka Motorsportin kanssa.

Viikonloppuun mahtui paljon jännitystä epävakaan sään ja tekniikkamurheiden takia.

Perjantaina, kun telttoja pystytettiin, alkoi sataa kaatamalla. Vettä tuli taivaalta niin paljon, etteivät viemärit ehtineet vetää kaikkea, ja koko varikko oli hetkellisesti veden vallassa. Keli kuitenkin parani iltaa myöden ja varikko saatiin tyhjennettyä. Lauantaiaamuna tuli kuitenkin taas vettä, ja viikonlopun harjoitukset ja aika-ajo ajettiin sadekelissä.

– Meillä oli aika-ajoissa hyvä kiri päällä, ja aika parani kierros kierrokselta. Toiseksi viimeisellä kierroksella autosta hävisi kuitenkin tehot ja ajoin varikolle. Pienen tutkimuksen jälkeen löydettiin vika vuotavasta välijäähdyttimestä, jonka saimme jotenkuten paikattua lauantai-sunnuntai välisenä yönä, kertoo tiimin kuljettaja Jaakko Louhi.

Kesken jäänyt aika-ajo riitti tuomaan Louhelle ensimmäiseen lähtöön ruudun 12. Sijoitus ei ollut aivan mieluisa, mutta tiimi oli tyytyväinen saadessaan edes jonkinmoisen kierrosajan pohjalle.

Sunnuntaiaamuna keli oli parempi ja rata kuiva. Viikonlopun ensimmäisessä kilpailulähdössä Louhi sai hyvän startin ja nousi sijalle 9. Välijäähdytin tuntui pitävän, eikä kierrosajassakaan jääty enää kuin sekuntti kärjelle. Iltapäivällä koittavaan toiseen kilpailulähtöön lähdettiin ahneemmin jahtaamaan sijoituksia.

– Sain taas hyvän startin ja pääsin heti ahdistamaan edellä ajavia kuljettajia. Ensimmäisten kierrosten aikana huomasin kuitenkin jonkin olevan pielessä. Auto ei kulkenut suorilla samaa kyytiä kuin muiden autot, ja vauhdin puute tuntui pahenevan kokoajan loppua kohden. Mahdollisuudet oli ajaa jopa kuudenneksi, mutta Padborgin rata verotti pitkillä suorillaan niin paljon, että maaliin saavuttiin sijalla kahdeksan.

Viikonlopusta jäi käteen arvokkaita pisteitä, ja sarjasijoituksissa debytanttikauttaan ajava turkulainen nousi kahdeksanneksi. Sarjan neljäs osakilpailu ajetaan noin kahden kuukauden kilpailutauon jälkeen elokuussa Falkenbergin moottoriradalla Ruotsissa.

Teksti: WERT-tiedotus.

Suosittelemme markkinoilla

Ralli-SM tulosveikkaus

Rallin SM-sarjan tulosveikkaus on jälleen avattu! Tulokset lähimmäksi arvanneelle jälleen luvassa mainetta ja kunniaa!

Kirjaudu sisään tunnuksellasi ja anna äänesi.

Äänestä tästä!

Kirjaudu