Viime vuonna V1600-luokan SM-sarjassa tehtiin historiaa, kun Nathayos Sirigaya (sin. auto) voitti ensimmäisenä thaimaalaisena Suomen mestaruuden. Kuva: Pertti Kangasniemi

V1600-rataluokassa ajetaan kolmen lähdön kilpailuviikonloppuja tulevalla kaudella. Sarja saa myös oman luokkakatsastajan, millä varmistetaan kilpailujen tasapuolisuus ja taataan sitä kautta jännityksen säilyminen myös kilpailulähdöissä.

Kaudelle 2018 V1600-luokka kokee muutamia uudistuksia, kuten kolmen lähdön kilpailuviikonloput. Aiemmin lähtöjä on ollut kilpailuviikonlopun aikana kaksi. Luokassa ajetaan tällä kaudella neljän kilpailuviikonlopun aikana yhteensä 12 lähtöä, joista kolme huonointa vähennetään loppupisteistä.

– Kolmen lähdön viikonlopuilla saadaan entistä kustannustehokkaammin ajettua enemmän lähtöjä ja kilpailukilometrejä, sillä 50% lisäys kilpailulähtöihin kustantaa ainoastaan 50 euroa lisää kilpailumaksuun sekä yhden lähdön verran enemmän polttoainetta. Rengas-, matka- ja sarjakustannukset pysyvät silti samoina, kertoo luokan edustaja Tapio Rauhala.

V1600-luokka saa myös oman luokkakatsastajan tälle kaudelle. Pelkästään V1600-luokan autoihin keskittyvä oma katsastaja takaa entistä paremmin autojen sääntöjenmukaisuuden.

– Luokan viehätys perustuu pitkälti onnistuneisiin teknisiin sääntöihin, joiden tarkempi valvonta takaa tasapuolisemmat ja siten katsojiakin enemmän kiinnostavat lähdöt, Rauhala lupailee.

V1600-luokka on saanut alkunsa vuonna 2006. Sarjassa on mukana enintään 1600-kuutioisia 2000-luvun vakioautoja, mikä tekee kilpailemisesta tasaista ja tapahtumarikasta. Luokka on yksi edullisimmista tavoista harrastaa autourheilua, mikä näkyykin luokan osanottajamäärissä.

V1600-luokka on vuosi toisensa jälkeen ollut yksi sarjan runsaslukuisimmista luokista. Muihin rata-autoiluluokkiin verrattuna juuri V1600-luokka houkuttelee paljon naiskuljettajia mukaan riveihinsä. Kaudella 2017 lähes puolet sarjaan ilmoittautuneista kuljettajista oli naisia. Kaudelle 2018 mukaan on jo ilmoittautunut mm. viime vuoden SM-sarjan toiseksi tullut Simo Rauhala.

V1600-luokan SM-kilpailukausi alkaa 16. kesäkuuta Ahveniston moottoriradalta. SM-sarjan lisäksi V1600-rataluokassa ajetaan Pohjois-Euroopan (NEZ) mestaruussarjaa.

Teksti: Rata-SM Tiedotus / Kristiina Vaalasmaa

Kirjaudu

Ralli-SM tulosveikkaus

Rallin SM-sarjan tulosveikkaus on jälleen avattu! Veikkaa jokaisen SM-rallin voittajakolmikkoa luokittain.

Kauden päätteeksi palkitsemme vuoden rallitietäjän Mr Wainin lahjoittamalla uniikilla ralliaiheisella korulla!

Kirjaudu sisään tunnuksillasi ja äänestä.

Äänestys päättynyt

 
 
Ralli.net
Ryhmä (Julkinen) · 4 703 jäsentä
Liity Ralli.net ryhmään
Ralli.nettiin rekisteröityneille tarkoitettu Facebook keskusteluryhmä.
 

Uusimmat markkinoilla