Juuso-Matti Pajuranta Kuva: ADAC TCR Germany

ADAC TCR -sarjan kauden avausviikonloppu on kaasuteltu Saksan Oscherslebenin radalla. Sastamalalainen Juuso-Matti Pajuranta lähti sarjaan mukaan lyhyellä varoitusajalla yhdessä suomalaisen Positione Motorsportin kanssa. Sarjaan oli ilmoittaunut täysi määrä kuljettajia jo tammikuussa eli 44 autoa, mutta muutama viikko takaperin sarjaan vapautui pai akka ja Pajuranta päätti osallistua sarjaan Positione Motorsportin kanssa.

Oscherslebenin radalla ajettiin sarjan viralliset testit juuri kaksi viikkoa sitten, mutta Juuso-Matti Pajurannan pikainen osallistuminen ei antanut mahdollisuutta enää osallistua testeihin. Perjantaina ajetut vapaat harjoitukset olivat siis Pajurannan ensimmäiset kilometrit sekä saksalaisradalla että Hankookin renkailla. Ensimmäisessä harjoituksessa Pajuranta oli sijalla 20 ja toisessa 22. Ero kärkeen oli vain 1,4 sekuntia, mikä oli täysin odotettavaa, sillä monella muulla kuljettajalla oli alla jo sarjan viralliset testit.

Aika-ajossa sastamalalainen taisteli hienosti pitkään sijoista kolmen parhaan joukkossa omassa aika-ajoryhmässään, mutta pieni taktinen virhe kostautui lopussa ja lopulta Pajuranta oli oman aika-ajoryhmänsä yhdeksäs. Tämä oikeutti kilpailun lähtöruutuun 17.

Ensimmäisen kilpailun startissa Pajuranta onnistui kohtuullisesti pitäen oman sijansa. Oscherslebenin radalla on kuitenkin haastava ohittaa ja vaikka sastamalalainen oli hyvässä vauhdissa kilpailussa, oli ohittaminen vaikeaa. Myös turva-auto vietti radalla useamman kierroksen, mikä vei samalla todellisia kilpailukierroksia. Maalissa Pajuranta oli sijalla 14 ja hävisi sijan 12 vain 0,07 sekunnin erolla. Sastamalalaisen vauhdista kertoo myös kilpailun neljänneksi nopein kierrosaika.

Toiseen lähtöön Pajuranta pääsi starttaamaan pykälää korkeammalta toisen kuljettajan saaman rangaistuksen myötä. Tällä kertaa lähtö ei onnistunut aivan ensimmäisen tapaan ja suomalainen menetti yhden pykälän lähdössä. Jälleen taistelu oli kovaa sijoituksista, mutta yksi pieni oma ajovirhe maksoi yhden sijan sekä edessä olevan auton valuttamat öljyt sotkivat tuulilasin lähes näkö kelvottomaksi. Toisessa kilpailussa Pajuranta oli maalissa lopulta sijalla 17.

– Todella tiukkaa kilpailua oli kyllä koko viikonloppu. Vauhti oli kuitenkin hyvää siihen nähden, että kaikki oli uutta minulle sekä tiimille, joten ihan kohtuullinen suoritus. Aika-ajo on isossa roolissa ja nyt opittiin siitä aika paljon lisää joten uskon, että ollaan jatkossa siinä paljon vahvempia. Seuraava TCR-kilpailu on Red Bull Ringillä, joka on minulle entuudestaan tuttu rata, joten uskon, että olemme siellä jo paljon vahvempia. Todella suuri kiitos kuuluu jo tästä viikonlopusta Positione Motorsportille sekä kaikille yhteistyökumppaneille, Pajuranta kertasi viikonlopun jälkeen.

Pajurannan kilpailukausi jatkuu ensi viikonloppuna Italian Adriassa Trofeo Nazionale Abarth- sarjassa. ADAC TCR -sarjan seuraava kilpailu ajetaan kesäkuun 9.-11. päivä Itävallassa.

Pisteet:

  1. Josh Files Iso-Britannia 72p
  2. Sheldon van der Linde Etelä-Afrikka 58p
  3. Tim Zimmermann 56p
  4. Juuso-Matti Pajuranta 11p

Teksti: Juuso-Matti Pajurannan Tiedotus

Suosittelemme markkinoilla

Kirjaudu