Emma Kimiläinen

FTCC-sarjaan hypännyt Emma Kimiläinen otti tänään Riikassa paalupaikan huomiseen V8 Thunder -kilpailuun täysin uudella autolla ja täysin uudella radalla.

FTCC-sarjan, Pohjois-Euroopan mestaruussarjan (NEZ) sekä Baltic Touring Cars Championship -sarjan avauskilpailu ajetaan tänä viikonloppuna Bikerniekin radalla Riikan kaupungin laitamilla Latviassa.

Kolme viimeisintä vuotta Scandinavian Touring Cars Championship -sarjassa kisannut Emma Kimiläinen tarttui tänä vuonna V8 Thunder -luokan Mustangin ohjaimiin. Nainen aloitti kauden uuden auton puikoissa täydellisesti, sillä hän otti paalupaikan huomiseen kilpailuun.

– Kyllä se näytti jo eilen siltä, että pidin selkeästi kärkivauhtia. Tänään oli kaksi treeniä ja kummassakin oli teknisiä haaasteita, mutta silti olin ekassa nopein. Tänään paalukierrosta tehdessä renkaat loppui ennen kahta vikaa mutkaa, eli olisi ollut vielä puristettavaa, mutta toikin aika riitti hyvin, Latviasta tavoitettu Kimiläinen iloitsee.

Suorituksesta tekee entistä kovemman se, että Suomen tunnetuin autourheilunainen ei ollut ajanut metriäkään uudenkarhealla menopelillään ennen Latvian ensimmäisiä harjoituksia.

– Ajattelin etukäteen, että menee varmaan hyvin, mutta kun oli uusi rata ja täysin uusi auto ja nolla metriä testiä alla, niin lähdin avoimin mielin katsomaan mitä tulee. Tajusin heti, että auto istuu tosi hyvin käteen ja silloin tiesin että tulen menemään sillä kovaa. Kaikki säädöt oli kohdillaan, kun oltiin mietitty tiimin kanssa etukäteen niitä tälle radalle Youtubesta katsottujen videoiden perusteella. Säädöt meni heti nappiin ja täällä on tehty vain pientä hienosäätöä.

Kimiläisellä on selvä tavoite paitsi kauden aloitukseen myös koko sarjaan.

– Totta kai olen lähtenyt siitä liikkeelle, että lähdetään ajamaan voitosta ja mestaruudesta. Ihan turha kurkottaa hedelmää puusta, jos on jo tyytyväinen risuihin ja lehtiin. Toki tämä tilanne on nyt kiva, mutta en mä tässä vielä mitään ole voittanut. Kisa ajetaan vasta huomenna, mutta otetaan nyt iisisti ja nautitaan tästä. Se on isoin tavoite, että tämä on hauskaa ja ei ole sellaista puurtamista mitä se ehkä on aiemmin ollut.

Latviaan on luvattu huomiseksi sadetta, mikä on Kimiläisen mieleen.

– Sade on mulle mieleinen. Ilmeisesti koko päivä tulee kunnolla vettä ettei ole sellaista joopas-eipäs-meininkiä ja se on hyvä, niin ei tarvitse arpoa. Kisaan ei ole mitään erityistä taktiikkaa, sillä mennään millä voi. Ainoa missä voi munata on lähtö.

Kimiläisen ensimmäinen kilpailu starttaa klo 14.20 huomenna.

Lauantain 29.4. kilpailulähtöjen livestream

Sunnuntain 30.4. kilpailulähtöjen livestream

Lisäksi V8 Thunder -kilpailulähdöt voi katsoa suorana Alfa TV:stä.

Lauantai 29.4.

08:00-09:10 Warm up
11:35-12:00 BMW Xtreme CUP Lähtö 1
12:10-12:45 Porsche GT3 CUP Lähtö 1
13:00-13:25 V1600 Lähtö 1
14:20-14:55 V8 Thundercars Lähtö 1
15:05-15:30 BMW Xtreme CUP Lähtö 2

Sunnuntai 30.4.

09:10-11:00 Warm up
13:20-13:55 Porsche GT3 CUP Lähtö 2
14:20-14:55 V8 Thundercars Lähtö 2
15:10-15:40 V1600 Lähtö 2
16:30-17:25 BMW Xtreme CUP Lähtö 3

Teksti: Moottoriurheilu.tv

FTCC-kauden avaus Riikassa viikonloppuna

Suosittelemme markkinoilla

Kirjaudu