Emma Kimiläinen nähdään Suomen FTCC-sarjan V8 Thunder -luokassa kaudella 2017. Kuva: Outi Talikka

Emma Kimiläinen ajaa alkavalla kaudella Suomessa V8 Thunder –sarjassa, ja tekee näin paluun kotimaan radoille 10 vuoden tauon jälkeen.

– V8 Thunder siksi, että siinä on eniten autoja ja paras boogie.

Auto on myös aika lähellä millaisilla autoilla olen ennenkin ajanut. Tykkään autoista, joissa on voimaa ja vähän säätövaraakin. Se on oikea kilpa-auto, Ford Mustangilla ajava Kimiläinen sanoo.

Kimiläisen ura alkoi kartingista ja kulki Formula Fordien jälkeen ulkomaille mm. Audin DTM-testiin ja Radical-, Palmer Audi- ja Ruotsin STCC –sarjoihin. Väliin mahtui 2009 jälkeen neljän vuoden ajotaukokin.

Kimiläinen oli STCC-sarjan ensimmäinen naiskuljettaja viiteentoista vuoteen kaudella 2014. Viime kausi oli rikkonainen Seatin ratissa. Kilpailukausi jäi lopulta Kimiläiseltä kesken.

– Nyt taas monta rautaa tulessa, Kiva tulla Suomeen ajamaan, ja löytää taas iloa siihen hommaan. Fiilis on hyvä ja vapautunut, Kimiläinen sanoo.

Aiheesta lisää YLE TV2 Motorsport –ohjelmassa lauantaina 22.4. kello 12:15.

Suosittelemme markkinoilla

 
 
Ralli.net
Ryhmä (Julkinen) · 4 703 jäsentä
Liity Ralli.net ryhmään
Ralli.nettiin rekisteröityneille tarkoitettu Facebook keskusteluryhmä.
 

Ralli-SM tulosveikkaus

Rallin SM-sarjan tulosveikkaus on jälleen avattu! Veikkaa jokaisen SM-rallin voittajakolmikkoa luokittain.

Kauden päätteeksi palkitsemme vuoden rallitietäjän Mr Wainin lahjoittamalla uniikilla ralliaiheisella korulla!

Kirjaudu sisään tunnuksillasi ja äänestä.

Äänestys päättynyt

Kirjaudu