Kuvassa sarjapromoottori Mika Myllylä ja onnetar Helmi Myllylä, joka arpoi Mikko Koivulan AVON-rengassarjan voittajaksi. Kuva: Japan Motors Cup -tiedotus

Huhtikuun neljäntenä viikonloppuna käynnistyvän ja jo heinäkuun toisena viikonloppuna huipentuvan Japan Motors Cup asfalttisprint -sarjan ilmoittautuminen on avoinna maaliskuun viimeiseen päivään saakka, jonka jälkeen on selvillä ne kuljettajat ketkä himotuista neljästä Autourheilun Kansallisen Keskusliiton Cup-mestaruuksista tulee ajamaan.

Vuosikymmenen vaihteeseen mennessä yhteensä 64 kilpailijaa laittoi nimensä osallistujaluetteloon, joiden keskuudesta onnetarena toiminut Helmi Myllylä nosti rosterimaljasta AVON-palkintorenkaiden voittajaksi Mikko Koivulan.

– Alunperin meidän piti arpoa voittaja Lahden Rallisprintin SM-sarjan avausosakilpailussa, mutta koska ilmojen herra on ollut kovin kesäisellä mielellä eikä ko. kilpailua päästy ajamaan, niin siksi suoritimme arvonnan pääyhteistyökumppanimme Japan Motors Oy’n Mallusjoen toimitiloissa. Paljon onnea Mikko Koivulalle ja hänen takarenkaita syövälle BMW M3 -autolleen, promoottori Mika Myllylä kertoo.

– Kilpailukauden 2020 sarjamme on rakennettu erittäin kompaktiksi kokonaisuudeksi, joka suosii varsinkin perheellisiä kuljettajia, kun kaikki sarjamme kahdeksan osakilpailua on ajettu vain hetkeä ennen kesälaitumille kirmaamista. Lisäksi kun jaossa on neljä Cup-mestaruutta niin uskomme, että pääsemme tavoitteeseen eli saadaan 110 kuljettajan myötä ajettua Suomen ainoa kokonaan asfaltilla ajettava rallisprintsarja, Myllylä jatkaa.

Pääyhteistyökumppaninsa Japan Motors Oy lisäksi Kumiapu, Avon Tyres Motorsport ja Jopimainos saavat kaudelle 2020 seuraa Bigem iskunvaimentimien asiantuntijasta sekä T&T Automaalaus Oy’stä, jotka siis liittyvät tukemaan Autourheilun Kansallisen Keskusliiton alaista asfalttisprintsarjaa.

Japan Motors Cup asfalttisprintsarjaan ilmoittaudutaan KITI-järjestelmän kautta 31.3.2020 klo 23.59 mennessä. Lue lisätietoja ja tutustu sääntöihin sarjan kotisivuilla www.japanmotorscup.fi. Sitten ilmoittaudu mukaan https://akk.autourheilu.fi.

Japan Motors Cup kilpailukausi 2020

25.04. – Tammisaari #1 (Ekenäs-Tammisaaren MK/UA)
26.04. – Tammisaari #2 (Ekenäs-Tammisaaren MK/UA)
23.05. – Nivala #1 (Nivalan UA)
24.05. – Nivala #2 (Nivalan UA)
06.06. – Parkano (Parkanon UA)
27.06. – Tuusniemi (Koilis-Savon UA)
28.06. – Kuopio (Kuopion UA)
11.07. – Ikaalinen (Tullan UA)

Teksti: Jani Kekoni, Japan Motors Cup -tiedotus

Suosittelemme markkinoilla

Kirjaudu

Ralli-SM tulosveikkaus

Rallin SM-sarjan tulosveikkaus on jälleen avattu! Veikkaa jokaisen SM-rallin voittajakolmikkoa luokittain.

Kauden päätteeksi palkitsemme vuoden rallitietäjän Mr Wainin lahjoittamalla uniikilla ralliaiheisella korulla!

Kirjaudu sisään tunnuksillasi ja äänestä.

Äänestä tästä!

 
 
Ralli.net
Ryhmä (Julkinen) · 4 703 jäsentä
Liity Ralli.net ryhmään
Ralli.nettiin rekisteröityneille tarkoitettu Facebook keskusteluryhmä.