Japan Motors Cup 2020 starttaa huhtikuussa Raaseporista. Kuva: Jani Kekoni

Toista peräkkäistä kilpailukautta ajettava Japan Motors Cup on Autourheilun Kansallisen Keskusliitto AKK-Motorsport ry:n alainen rallisprintsarja, jonka kaikki kahdeksan osakilpailua ajetaan asfalttipinnoitteella.

Sarjan historia juontaa juurensa vuoteen 2003, jolloin Erkki Koskelo laittoi perinteikkään kilpasarjan pystyyn.

Nyt 17 vuotta myöhemmin Koskelo on edelleen mukana, kun hän kilpailijoiden yhdyshenkilön roolissa tukee sarjapromoottori Mika Myllylää, jonka komennuksessa siis pääyhteistyökumppani Japan Motorsin nimellä kulkevan sarjan kilpailukausi tullaan Joulukuun alussa julkaisemaan.

Myllylä ja Koskelo ovat kuunnelleet kilpailijoiden toiveita ja vastaavat niihin siten, että kaudella 2020 ajetaan neljästä eri Cup-mestaruudesta, kun 2-vetoiset, 4-vetoiset, nuoret ja naiset ajavat kaikki omista titteleistään. Luokkakohtaisesti pisteitä kerätään jatkossa edellisvuosilta tutun kaavan lisäksi myös alle 1400cc, kaksi- ja neliveto historic -luokissa sekä senioreissa nelivetoluokassa.

Kahdeksan osakilpailua kattava kilpailukausi pyörähtää käyntiin huhtikuun viimeisenä viikonloppuna Raaseporin perinteikkäältä katuradalta. Toukokuussa paremmuutta ratkotaan tuplakisana Nivalassa, josta Parkanon kautta matkataan kesäiseen Savoon ja sen Tuusniemen sekä Kuopion osakilpailuihin. Nopeatempoinen asfalttikausi huipentuu päätösosakilpailussa, jonka paikkakunta ja tiedot julkaistaan kun asiat varmistuvat.

Sarjapromoottori Mika Myllylä kehittää määrätietoisesti asfalttisarjaa vastaamalla kuljettajien toiveisiin.

– Kiinnostus asfalttisarjaamme kohtaan on kasvanut, kun varsinkin alle 1400cc -luokan sekä kokonaisuudessaan Historic-luokkien kilpailijat ovat toivoneet mahdollisuutta päästä ajamaan Cup-tittelistä. Koska entisestään haluamme kasvattaa sarjamme suosiota, niin olemme vastanneet kysyntään ja näin niin luokkakohtaisesti kuin Cup-määrällisest parannamme kilpailijoille mahdollisuuksia ajaa menestyksestä. Huomioitavaa on myös, että sarjassamme senioreiden ikäraja on nostettu 55-vuotiaisiin ja luokat jaettu kaksi- ja nelivetoisiin. Lisäksi Nivalan ja Parkanon osakilpailut ajetaan samoina päivinä ja samoissa sijainnissa harrastesprintin kanssa, Myllylä kertoo.

Kilpailukausi 2020 julkaistaan kokonaisuudessaan 1.12.2019, jolloin myös ilmoittautuminen perinteikkään rengaspalkinnon myötä avataan.

Teksti: Jani Kekoni, Japan Motors Cup tiedotus

Suosittelemme markkinoilla

Kirjaudu

Uusimmat markkinoilla