Jere Pensaan toisen kierroksen hyökkäys riitti V1600 -luokan kakkospaikalle. Kuva: Taneli Niinimäki

Rallisprintin SM-sarjan V1600 -luokan hallitseva Cup-mestari Jere Pensas avasi uuden kilpailukauden miehekkäästi. Laihialainen päästeli Renault Meganella Nilsiän SM-rallisprintissä luokkansa toiseksi. Se oli hyvä sijoitus, joka kuitenkin jäi kaivelemaan rallisprinteissä voittamaan tottunutta kuljettajaa.

Varusmiespalvelusta Kajaanissa suorittavan Pensaan ajokokemukset talven lumilta ovat jääneet muutamaan kierrokseen peltoradalla. Viimeisin kunnon veto on viime kauden SM-sarjan päätöskilpailusta Laihialta. Näistä taustoista hallitseva mestari ei kuitenkaan hakenut selitystä viimeisen puristuksen puuttumiseen.

– Rata vaikutti tutustumiskerroilla tosi vaativalta. Reitillä oli myös pari paikkaa, jotka saattoivat yllättää. Eka rinki meni hyvin sellaisella perusvarmalla suorituksella. Ajon jälkeen oli hyvä fiilis. Parantamisen varaa jäi, puntaroi luokkapohjat kellottanut laihialainen.

Toisella kierroksella Pensas kohensi aikaansa reilut kaksi sekuntia. Se ei kuitenkaan riittänyt ykköstilan säilymiseen. Viidentenä ensimmäisen kierroksen jälkeen ollut Oskari Heikkinen rykäisi 15 sekunnin aikaparannuksen ja nousi kisan voittoon. Pensaan aika kesti toisena.

– Toisella vedolla pito renkaissa oli tosi hyvä. Olisi vain pitänyt syöttää selvästi kovempaa. Ei siinä sen kummempaa. Kaveri oli nyt parempi, Pensas tunnusti.

Nilsiän kisa osoitti, että vauhti V1600 -luokassa on koko ajan kasvussa. Luokan mitalikahinoista on kauden aikana tulossa tiukat ottelut.

– Se on varmaa, että tänä vuonna ei ole varaa varmistella missään kisassa. Pitää olla hereillä molemmilla vedoilla, sillä voittoon riittää vain huippusuoritus. Sain kakkostilasta hyvät pisteet. Siitä lähdetään parantamaan suorituksia seuraaviin osakilpailuihin, Pensas järkeili.

Kun vain lomat osuvat kohdalleen, niin Pensas nähdään pilkulla rallisprintin SM-sarjan seuraavassa osakilpailussa Ristiinassa lauantaina maaliskuun 9. päivänä.

Teksti: Pensas Racing / JiiVee Korpela

Ralli-SM tulosveikkaus

Rallin SM-sarjan tulosveikkaus on jälleen avattu! Tulokset lähimmäksi arvanneelle jälleen luvassa mainetta ja kunniaa!

Kirjaudu sisään tunnuksellasi ja anna äänesi.

Äänestä tästä!

Kirjaudu