Salon Urheiluautoilijoiden isännöimä OP Rallisprint ja Crosskart -kilpailu ajettiin sunnuntaina Marttilassa Erkka Korpiahon maille rakennetulla jääradalla.

Leuto talvi toi pientä huolta kilpailun järjestäjälle. Huoli oli kuitenkin turha, sillä hyvin tehty jäädytystyö kantoi hedelmää.

Rata kesti erinomaisesti ja päivän sää oli vuodenaikaan nähden ihan kohtuullinen. Kisa sai noin tuhatpäisen yleisön.

Erkka Korpiaho ajoi suvereeniin voittoon

Kilpailussa ajettiin luokkasijoituksista ja yleiskilpailussa palkittiin kolmen kärki 2- ja 4-vetoisissa autoissa. Etukäteen arvuuteltiin kisan nopeimman ajan saavuttavaa kuljettajaa. Viime talven tulos toisti itseään eli Erkka Korpiaho ajoi koko kilpailun nopeimman ajan. Kello pysähtyi aikaan 03:18,65. Toiseksi nopein oli Jukka Tenho samanlaisella Mitsulla jääden voittajasta 4,07 sekuntia. Kolmanneksi nopein oli rallicrossin MM-sarjaa ajava Niclas Grönholm jääden 7,26 sekuntia kärjestä. Grönholmin kanssa samaan aikaan ylsi nopein 2-vetoinen eli Mika Lemmetti Toyota Starletilla. Lemmetin meno oli näyttävän nopeaa ja Starletin ääni mukavaa kuultavaa. Nelivetoisten kärkeen yltäminen takavetoisella on kova suoritus. Salon Ua:n Markus Hellström teki Volvollaan hienoa jälkeä ollen 2-vetoisten 7. ja luokan 3. ajalla 03:38,25 ja Timi Niini Opel Corsalla 2-vetoisten 8. ja luokkansa voittaja (03:38,63). Muita salolaismenestyjiä olivat luokkavoittoon Toyota Starletilla ajanut Pentti Porko (03:39,80), luokka 9:n toiselle sijalle noussut Tony Pelander BMW 325 (03:52,79). Jäinen rata suosii 4-vetoisia autoja ja varta vasten sprinttiin rakennetut autot ovat monesti ralliautoja nopeampia.

Crosskartit ajoivat talvisarjan osakilpailun

Crosskartteja nähtiin 25 kappaletta. Pienimpään mini-luokkaan osallistui varmasti autourheilumaailman nuorimmat urheilijat. Nuorin oli 6-vuotias eskarilainen, osallistumispaperiin tehtiin allekirjoitus vielä vakavasti keskittyen tikkukirjaimin. Seuraava askel on 85-kuutioiset ja 125-kuutioiset sekä toisessa ääripäässä on 750 kuutioiset 150-hevosvoimaiset Xtrem-luokan autot ja jo harmaapäiset herrasmiehet (ei tosin kaikki).

Tässäkin kilpailussa historia toisti itseään, Alexander Shengeliya voitti ajalla 10:25,27 (kolmen kierroksen yhteen laskettu aika) Vertailun vuoksi nopein kierros vei aikaa 3:27,68. Salolainen Someron Ua:ta edustava Harri Laaksonen sijoittui kuudenneksi ajalla 10:50,74.

Kilpailu sujui hienosti ilman ylimääräisiä taukoja, katsojat viihtyivät ja kilpailijat saivat ajaa hyvissä olosuhteissa. Marttilassa oli upea talvirieha, kuten Salon Ua tapahtumaa kutsuu. Tapaamme taas ensi talvena samoissa merkeissä.

Teksti: Timo Rinnekari

Kuvat: Timo Honkala

Attachments:
FileFile size
Download this file (tulosveto.pdf)tulosveto.pdf42 kB
Download this file (tuloslk.pdf)tuloslk.pdf42 kB
Download this file (ck.pdf)ck.pdf26 kB

Suosittelemme markkinoilla

Kirjaudu

Ralli-SM tulosveikkaus

Rallin SM-sarjan tulosveikkaus on jälleen avattu! Veikkaa jokaisen SM-rallin voittajakolmikkoa luokittain.

Kauden päätteeksi palkitsemme vuoden rallitietäjän Mr Wainin lahjoittamalla uniikilla ralliaiheisella korulla!

Kirjaudu sisään tunnuksillasi ja äänestä.

Äänestys päättynyt

 
 
Ralli.net
Ryhmä (Julkinen) · 4 703 jäsentä
Liity Ralli.net ryhmään
Ralli.nettiin rekisteröityneille tarkoitettu Facebook keskusteluryhmä.