Jussi-Petteri Leppihalme lähtee viikonlopun kisaan voitto mielessä. Kuva: Jussi-Petteri Leppihalmeen Tiedotus

Jussi-Petteri Leppihalme lähtee menestymään viikonloppuna rallicrossin EM-sarjan Belgian osakilpailuun. Super1600-luokassa ajava Leppihalme on avausosakilpailun jälkeen sarjassa neljäntenä.

Avauskilpailussa Portugalissa Leppihalme starttasi finaalissa paalupaikalta, mutta ensimmäisen mutkan kolarointi heitti hänet hiekoille.

Hän hallitsi kisaa vauhdillisesti avauspäivän jälkeen.

– Nyt jatketaan siitä mihin jäätiin. Täysi atakki päälle vaan heti. Luotto itseeni ja tiimiini on vahva. Kun saadaan kaikki palaset loksahtamaan paikoilleen, niin kyllä voitto on aika lähellä. Kaikki on ok ja fiilis hyvä. Vauhdista ja autosta homma ei jää kiinni. Näkisin, että siinä mielessä ollaan vahvoilla, mutta toki tämäkin on herkkä laji, Set Promotion -tallin Renault Twingolla ajava Leppihalme sanoo.

Kilpailu ajetaan Brysselistä etelään Mettetin kaupungissa Jules Tachenyn radalla. Areena on Leppihalmeelle uusi.

– Aika lentoa on hiekkaosuuksilla ja pääsuoralle tulo on aika ahdas. Jonkin verran olen incareja katsellut. Rata vaikuttaa mielenkiintoiselta, ja uskon että se sopii meikäläiselle. Tällä radalla en tosiaan ole ajanut metriäkään, mutta en minä siitä ota stressiä. Kyllä se vauhti vapaissa harjoituksissa varmaan löytyy. Yleensä olen oppinut uudet radat aika nopeasti, Leppihalme miettii.

Tanskalainen Ulrik Linnemann johtaa Super1600-luokan EM-sarjaa ensimmäisen osakilpailun jälkeen. Hänellä on 27 pistettä, kun neljäntenä olevan Leppihalmeen saldo näyttää 21:tä.

Kilpailu ajetaan tämän luokan osalta hieman poikkeavalla aikataululla, sillä ensimmäinen alkuerä ajetaan jo perjantaina. Lauantaina on edessä kolme alkuerää, ja semifinaalit ja finaali sitten sunnuntaina.

Teksti: Miiro Koivula

Leppihalme rynni paalupaikalle, mutta finaali jäi kesken avausmutkassa

Suosittelemme markkinoilla

Kirjaudu

Tämä sivusto käyttää evästeitä, käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää

Ymmärrän