Tomi Hallia voitti lauantaina Raahessa ajetun rallisprintin SM-sarjan kolmannen osakilpailun. Kuva: Taneli Niinimäki

Rallisprintin kuusinkertainen suomenmestari, tuusulalainen Tomi Hallia osoitti rallisprintin SM-sarjan kolmannessa osakilpailussa taitonsa. Hallia nousi Raahessa lauantaina illansuussa päättyneessä kilpailussa voittoon huimalla toisen kierroksen suorituksellaan.

Hallia kiersi Raahen SHT -asvalttisprintissä reilun kahden kilometrin pituisen radan aikaan 2.11,83. Hallian aika avauskierroksella oli 2.14,72, joten aika parani toisella ajokerralla lähes kolme sekuntia.

– Hienosti meni, iloitsi Hallia kilpailun jälkeen.

Hallia kilpaili talvikaudella ralliautoluokassa, mutta kesän kilpailuihin hänen nelivetoiseen Mitsubishi Lanceriinsa asennettiin SS-luokan sääntöjen mukainen, noin 500 hevosvoimaa kehittävä turbomoottori. Hallia huoltojoukkoineen rakensi autoa kilpailukuntoon öitä myöten kilpailua edeltävällä viikolla.

– Eivät menneet valvomiset hukkaan. Auto pelasi todella hyvin, Hallia kiitteli huoltoporukkaansa.

Yleiskilpailun voitto ja nelivetoisten voitto tarkoittaa sitä, että Hallia jatkaa rallisprintin nelivetoisten SM-sarjan pistejohdossa. Raahen kilpailun jälkeen Hallialla on kasassa 33 pistettä.

Yleiskilpailun ja nelivetoluokan toiseksi Raahessa ajoi Kokemäen Urheiluautoilijoita edustava Toni Ahola. Hänen paras aikansa oli 2.12, 25. Ahola johti kilpailua ensimmäisen ajokerran jälkeen ja kykeni parantamaan toisella kierroksella aikaansa, mutta vauhti ei aivan riittänyt Hallialle.

Yleiskilpailun ja nelivetoluokan kolmanneksi ajoi hämeenkyröläinen rallisprintkonkari Jari Lamminsivu. ”Jaltsu” Lamminsivun paras aika oli 2.12,36. Kolmen kärki ajoi siis radan reilun puolen sekunnin ”sisään”.

Koko kärkikolmikko kilpailee Mitsubishi Lancereilla.

Mika Perttula oli Raahen SM-rallisprintin nopein kaksivetokuljettaja. Kuva: Taneli Niinimäki

Raahen jälkeen nelivetoluokan SM-sarjaa johtaa siis Tomi Hallia 33 pisteellä. Toisena on raahelainen, kotikisassaan yleiskilpailussa kahdeksanneksi ja nelivetoisissa seitsemänneksi ajanut Pekka Keski-Korsu. Hänellä on 31,5 sarjapistettä. SM-pisteissä kolmantena on Raahen osakilpailussa viidenneksi yleiskilpailussa ja nelivetoluokassa ajanut härmäläinen Jari Koski.

Kaksivetoisissa nopein oli AL-Härmää edustava Mika Perttula. Hän kiersi radan Toyota Corollalla aikaan 2.15,00. Perttula nousi voittoon toisella ajokierroksella, hän kykeni parantamaan ensimmäisen kierroksen aikaansa peräti 5,47 sekuntia.

– Nyt on todella hyvät tunnelmat. Tauolla säädettiin autoa ja saatiin se todella hyväksi. Nyt auto toimii hienosti, iloitsi Perttula kilpailun jälkeen.

Kaksivetoisten toiseksi nopein oli BMW Compactilla kilpaileva Jussi Kokkonen. Hän jäi Perttulasta vain 0,71 sekuntia. Kokkonen johti kilpailua avauskierroksen jälkeen ja hän kykeni parantamaan toisella kierroksella aikaansa lähes 2,5 sekunnilla, mutta se ei tänään riittänyt voittoon.

Kaksivetoisten kolmas oli Ford Escortilla kilpaileva Jarmo Suokko. Hänen paras aikansa oli 2.16, 36.

Kolmen osakilpailun jälkeen kaksivetoisten SM-sarjan kärjessä on Raahessa takavetoisten yleiskilpailussa viidenneksi sijoittunut ja luokassaan toiseksi ajanut Mika Lemmetti. Hänellä on pisteitä 36,5. Toisena ovat Jukka Vähämäki ja Mikael Vuotari. Heillä on on kummallakin 34,5 pistettä.

Rallisprintin SM-sarjan neljäs osakilpailu ajetaan sunnuntaina 28.5. Kauhajoella.

Teksti: Eero Wihuri / SM-sarjan tiedottaja

Suosittelemme markkinoilla

Kirjaudu

Tämä sivusto käyttää evästeitä, käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää

Ymmärrän