Aikasakko pudotti Niclas Grönholmin viidenneksi Höljesissä. Kuva: GRX TANECO Team tiedotus

GRX Taneco Teamin epäonnekas kuljettaja Niclas Grönholm sijoittui lopulta viidenneksi rallicrossin MM-sarjan kuudennessa osakilpailussa Ruotsin Höljesissä sunnuntaina.

Grönholm starttasi finaaliin toisesta rivistä ja sai unelmalähdön.

Suomalainen pusersi Hyundaillaan kakkoseksi ensimmäiseen mutkaan ja siitä suoraan jokerilenkille. Samaa taktiikkaa noudatti myös Timmy Hansen, joka tönäisi Grönholmia sen verran, että Grönholm joutui vetämään lisälenkin shikaanin suoraksi. Grönholm sai ajolinjastaan viiden sekunnin aikasakon ja se pudotti hänet finaalin nelossijalta viidenneksi. Finaalin ykköseksi ajoi Ruotsin Sebastian Eriksson Fordillaan.

– Niclaksella oli hyvin vauhtia koko viikonlopun, mutta onnea ei sitten alkuunkaan, tallipomo Marcus Grönholm tiivisti tunnelmat poikansa aikasakon jälkeen.

Isä-Grönholmin sanoille oli muutakin katetta, sillä lauantain toisissa alkuerissä sade näytteli suurta roolia ja siinä kärsijöinä olivat muiden muassa Niclas yhdessä tallikaverinsa Timur Timerzyanovin kanssa. Kaksikko joutui erään juuri sateen kastelemalle radalle ja mahdollisuudet hyvään aikaan vesittyivät Höljesin sateeseen. Kun rata kuivui seuraaville oli kakkoserät menetetty peli Grönholmin tallin kaksikolta. Epäonnea oli myös GRX:n Timerzyanovilla joka joutui keskeyttämään vannerikkoon sunnuntain neljännessä alkuerässä ja se verotti harmittavasti tallin saamia MM-pisteitä.

MM-sarjassa on edessä kuukauden tauko ja sen jälkeen jäljellä on neljä osakilpailua. Kuljettajien pisteissä Grönholm on neljäntenä 35 pistettä johtavaa Kevin Hansenia perässä. Sairaustauon aikana Grönholm joutui jättämään kaksi osakilpailua väliin ja se luonnolliseti näkyy. Tallien pisteissä Hansenien veljesten talli on johdossa ja Grönholmin GRX Taneco Team toisena.

Seuraava osakilpailu ajetaan Kanadassa 3. -4. elokuuta.

Teksti: GRX TANECO Team tiedotus

Suosittelemme markkinoilla

Ralli-SM tulosveikkaus

Rallin SM-sarjan tulosveikkaus on jälleen avattu! Tulokset lähimmäksi arvanneelle jälleen luvassa mainetta ja kunniaa!

Kirjaudu sisään tunnuksellasi ja anna äänesi.

Äänestä tästä!

Kirjaudu