Sami-Matti Trogen. Kuva: Jan Kåre Rafoss

Sami-Matti Trogenin vauhdikas kesä jatkuu rallicrossin merkeissä, kun RX2-sarjan neljäs osakilpailu ajetaan lauantaina Norjan Hellissä, Lånkebanenin radalla.

Viime viikonloppuna lohjalainen haki ajotuntumaa täysin erilaisen auton ratista, hän teki voitokkaan paluun formuloihin F4-luokan kilpailussa Ahvenistolla.

– Hyvä mutta kova kisa, oli niin kuuma. Olen tosi tyytyväinen kuitenkin koko viikonloppuun ja haluan lähettää kiitokset kaikille tukijoille ja Koirasen tallille, oli upeaa olla taas mukana formuloissa, Trogen kertoi.

Rallicrossin MM-sarjan yhteydessä ajettavassa RX2-sarjassa Trogen on neljäntenä, neljäs sija on myös tullut tutuksi kauden aiemmista osakilpailuista. Nyt tavoitteena on nousta palkintokorokkeelle. Lähtöpaikkojen arvonnassa vaivannut epäonni on heittänyt Trogenin kerta toisensa jälkeen ulkoradalle viikonlopun ensimmäisessä startissa, myös siihen toivotaan muutosta.

– Aika usein olen saanut lähteä ulkoa, ja koska autot ovat niin tasaisia, on lähtöpaikalla iso merkitys. Ehkä se tuuri nyt kääntyy. Hellin radalla on korkeuseroja, rata on makea ajaa ja ylipäätään paikka on hieno myös maisemien puolesta. Lisälenkille meno on heti ensimmäisessä mutkassa, joten myös sen merkitys on aika iso.

– Viime vuonna ajoin siellä ensimmäistä kertaa, mutta kisasta ei paljoa käteen jäänyt. Auto vähän temppuili ja olin seitsemäs. Vauhti tosin oli kohdallaan, joten siinä mielessä on ihan luottavainen olo. Torstaina otetaan vielä lähtötestiä, jotta ollaan sitten valmiina, kun kilpailu alkaa, Trogen toteaa.

RX2-sarjassa ajetaan yhteensä seitsemän osakilpailua. Norjan jälkeen kilpaillaan Ruotsin Höljesissä, josta seuraava etappi on Ranska. Sarja päättyy marraskuussa Etelä-Afrikkaan.

Pistetilanne Silverstonen osakilpailun jälkeen:
1. Oliver Eriksson (SWE) 89
2. Jesse Kallio (FIN) 76
3. Fraser McConnell (JAM) 61
4. Sami-Matti Trogen (FIN) 57
5. Vasiliy Gryazin (LVA) 51
6. Ben-Philip Gundersen (NOR) 48

Sami-Matin tarina – tavoitteena autourheilun ammattilaisuus

Sami-Matti Trogen on lohjalainen autourheilija. Hän kuuluu Autourheilun lajiliitto AKK:n nuorisomaajoukkueen eli Flying Finn Academyn nuorten A-maajoukkueeseen ja on Olympiakomitean tukiurheilija. Sami-Matti on saanut osakseen kansainvälistä huomiota aloittaessaan uransa rallicrossissa poikkeuksellisen nuorena. Hän teki historiaa voittamalla heti ensimmäisen kilpailunsa Rallycross Challenge Europe -sarjassa Unkarissa vuonna 2016. Hän voitti samana vuonna myös Viron rallicross-sarjassa Super1600 junior -luokan mestaruuden.

Vuonna 2018 Sami-Matti teki sopimuksen yhteensä kolmeen eri sarjaan rallicrossissa. Hän sijoittui RX Academy On Ice -talvisarjassa neljänneksi ja voitti kesällä ajetun RX Academyn mestaruuden. Hän osallistui myös RX2 International -sarjaan. Parhaat sijoitukset sarjassa olivat Ranskan osakilpailussa 2. ja Kanadan osakilpailussa 5. sija.

Nimi: Sami-Matti Trogen
Syntynyt: 13.5.2002
Asuinpaikka: Lohja, Suomi
Ammatti: Lukiolainen, Mäkelänrinteen urheilulukio
Team: RX Academy
Sarja: RX2 International series
Auto: RX2 supercar lite

Teksti: Toni Lönnroos

Suosittelemme markkinoilla

Ralli-SM tulosveikkaus

Rallin SM-sarjan tulosveikkaus on jälleen avattu! Tulokset lähimmäksi arvanneelle jälleen luvassa mainetta ja kunniaa!

Kirjaudu sisään tunnuksellasi ja anna äänesi.

Äänestä tästä!

Kirjaudu