Jere Kalliokoski kilpailee STARD-tallin rakentamalla Ford Fiestalla. Kuva: Kalliokoski Motorsport

Jere Kalliokoski voitti rallicrossin kuninkuusluokan eli SuperCarien Suomen mestaruuden vuonna 2016, ajoi sen jälkeen kaksi kautta Euroopan mestaruussarjaa, ja on nyt hakemassa menestystä sekä Pohjoismaiden- että Suomen sarjoista.

Kalliokoski ajaa kauden aikana Ford Fiestallaan yhteensä kymmenen kilpailua, ensimmäinen etappi on tulevana viikonloppuna Ruotsin Höljesistä alkava Rally X Nordic -sarja. Rallicrossin SM-sarjan aloitus on 25. toukokuuta Jalasjärvellä. Näiden lisäksi Kalliokoski debytoi tällä kaudella MM-sarjassa, ohjelmassa ovat Ruotsin ja Etelä-Afrikan kilpailut STARD-tallin väreissä.

AL-Härmää edustava Kalliokoski aloitti rallicrossin Autokrossi-luokasta vuonna 2015 sijoittuen sarjassa viidenneksi. Seuraavana vuonna hän siirtyi SuperCareihin ja ajoi kaikkien aikojen nuorimpana kuljettajana, juuri 18-vuotta täyttäneenä luokan mestaruuteen. Kotimaan radoilta Kalliokosken tie vei Eurooppaan, seuraava askel oli Albatec Racingin Peugeot, jonka jälkeen viime kausi meni G-Fors -tallin Renaultin ratissa.

– Kaksi kautta EM-sarjaa on nyt ajettu ja oppia on tarttunut matkaan. Olen nähnyt kahden hieman erilaisen tallin toimintatapoja ja saanut arvokasta kokemusta tulevaisuutta ajatellen molemmista. Nyt oli oikea hetki tarttua seuraavaan haasteeseen uudella autolla ja uuden sarjan parissa. Meidän SM-sarjalla ja Rally X Nordicilla on laatutakuu, tämä yhdistelmä innosti lähtemään molempiin mukaan.

Autona Kalliokoskella on STARD-tallin rakentama viime kaudella MM-sarjassa kyntensä näyttänyt Ford Fiesta.

– Autoa on testattu, ja nopeasti kävi selväksi että Fiesta on huippuammattilaisten kehittämä. Auto sopi välittömästi käteen, oli nopea ja vaivaton ajaa. Olemme ajaneet lähtötestit Jalasjärvellä ja Honkajoella oltiin viimeistelemässä auton alustaa. Nyt se on iskussa, pian nähdään mikä on kuskin vire, Kalliokoski heittää.

Höljesissä ajetaan kaksi osakilpailua, joten avausviikonloppu on sarjassa menestymisen kannalta äärimmäisen tärkeä.

– On tosi tärkeä ajaa järkevästi, ettei ainakaan ensimmäisenä päivänä särje autoa. Yritetään hakea molemmista hyvä tulos, tavoitteeksi laitetaan palkintokoroke. Helppoa se ei tuossa sarjassa tule tosiaankaan olemaan, mukana on kivikovia kuskeja EM- ja MM-sarjoista, Kalliokoski päättää.

Teksti: Toni Lönnroos

Ralli-SM tulosveikkaus

Rallin SM-sarjan tulosveikkaus on jälleen avattu! Tulokset lähimmäksi arvanneelle jälleen luvassa mainetta ja kunniaa!

Kirjaudu sisään tunnuksellasi ja anna äänesi.

Äänestä tästä!

Kirjaudu