Jami Kalliomäki sijoittui kymmenenneksi RX2-sarjassa. Kuva: SET Promotion

Veljesten Jussi ja Kalle Pinomäen luotsaaman SET Promotion -tiimi osallistui rallicrossviikonloppuun Kanadassa. Viikonloppu oli MM-sarjan seitsemäs ja RX2-sarjan viides.

Suomalaistiimissä ajoi kolme RX2-kuljettajaa: Simon Syversen, Jami Kalliomaki ja Sami-Matti Trogen.

Kalliomäki oli viimeisen alkuerän kuudes ja Trogen toiseksi nopein. Kaikki tiimin RX2-kuljettajat selvisivät alkueristä semifinaaleihin, ja Trogen eteni aina finaaliin saakka.

Trogenin matka päättyi finaalissa alkumutkiin, kun mies ajautui sisäpuolen rengasvalliin kakkosmutkassa. Mies sai ajettua maaliin ollen finaalin viides.

– Yritin ohittaa toista autoa ensimmäisellä kierroksella ja osuin valliin. Vauhti oli kuitenkin hyvää, etenkin sunnuntaina. Olin todella nopea semifinaalissa, minulla oli RX2-luokan nopein kierros. Todella positiivinen viikonloppu kaiken kaikkiaan. Tykkäsin radasta, se oli todella hyvä, mutta meni loppua kohden todella huonoon kuntoon. Todella pomppuista, mutta nautin siitä. Odotan jo tulevan viikonlopun kilpailua Jalasjärvellä ja aion taistella siellä voitosta, kertoi Trogen.

Sami-Matti Trogen oli ainoa finaaliin saakka edennyt SET Promotionin kuljettaja. Kuva: SET Promotion

RX-luokan puolella Niclas Grönholm piti tiimin parasta vauhtia yllä. Mies eteni ongelmitta semifinaaliin, mistä sai toisen rivin lähtöpaikan. Grönholm taisteli finaalipaikasta tuplamestari Petter Sohlbergin kanssa, mutta ohjausongelmat hidastivat miehen matkaa.

– Viikonloppu oli hyvä, ja ajat kohtalaisia kaikissa erissä. Kiitos tiimin, auto tuntui todella hyvältä. Olen pettynyt semifinaaliini. Sain huonon lähdön ja minulla oli ohjauksen kanssa ongelmia, joten karsiuduin finaalipaikasta. Siitä huolimatta itseluottamusta kertyy koko ajan ja odotan innolla Ranskan osakilpailua muutaman viikon päästä, kommentoi Grönholm.

Rallicrossin MM-sarjan kahdeksas osakilpailu ajetaan Ranskan Loheacissa 1.-2. syyskuuta. Mukana myös Supercarien EM-osakilpailu, RX2 sekä Super1600-luokan EM-osakilpailu, jossa SET Promotion on mukana kahdeksan auton voimin.

World RX, R7, Kanada:

1 Johan Kristoffersson (SWE)
2 Timmy Hansen (SWE)
3 Sebastien Loeb (FRA)
4 Mattias Ekstrom (SWE)
5 Petter Solberg (NOR)
6 Janis Baumanis (LVA)

8 Niclas Gronholm (FIN)
11 Timur Timerzyanov (RUS)

World RX -pisteet:

1 Johan Kristoffersson (SWE) 195
2 Sebastien Loeb (FRA) 140
3 Timmy Hansen (SWE) 140
4 Andreas Bakkerud (NOR) 139
5 Petter Solberg (NOR) 139
6 Mattias Ekstrom (SWE) 134

8 Niclas Gronholm (FIN) 86
10 Timur Timerzyanov (RUS) 55

RX2, R5, Kanada:

1 Oliver Eriksson (SWE)
2 Guillaume De Ridder (BEL)
3 Cole Keatts (USA)
4 Vasily Gryazin (LVA)
5 Sami-Matti Trogen (FIN)
6 Conner Martell (USA)

10 Jami Kalliomaki (FIN)
12 Simon Syversen (NOR)

RX2-pisteet:

1 Oliver Eriksson (SWE) 125
2 Guillaume De Ridder (BEL) 114
3 Henrik Krogstad (NOR) 89
4 Vasily Gryazin (LVA) 85
5 Ben-Philip Gundersen (NOR) 83
6 Sondre Evjen (NOR) 71

8 Jami Kalliomaki (FIN) 59
10 Sami-Matti Trogen (FIN) 41
11 Simon Syversen (NOR) 31

Teksti: SET Promotionin tiedotus

Ralli-SM tulosveikkaus

Kirjaudu sisään tunnuksellasi ja anna äänesi.

Äänestä tästä!

Kirjaudu