GRX TANECO vahvisti asemiaan tiimien MM-taulukon neljäntenä sunnuntaina ajetussa kauden seitsemännessä osakilpailussa. Kuva: GRX Taneco Team

GRX Taneco ylsi semifinaaleihin nyt jo seitsemännen kerran peräkkäin tällä kaudella, ja jälleen tallin molempien Hyundai i20 Supercarien voimin.

  Niclas Grönholmille kisa oli yksi kauden parhaista, ja hän säilytti kahdeksannen sijansa kuljettajien MM-pisteissä. Timur Timerzyanov on 55 pisteellään kuljettajien MM-pisteissä kymmenentenä.

Kanadan osakilpailu, joka oli kuluvan kauden ensimmäinen eri mantereella ajettu kisa, ei pettänyt odotuksia. Keliolosuhteet eivät yllättäneet, mutta kapea, seinämien reunustama rata osoittautui maineensa mukaisesti kiperäksi paikaksi. Soraosuuksilla pölypilvet rajoittivat näkyvyyttä.

Toisessa karsintaerässä (Q2,) Timur Timerzyanov kärsi kauden pisimmän radan “sudenkuopista”. Mies oli ensimmäisen karsintaerän (Q1) jälkeen sijalla 13, sai Q2:ssa hyvän startin ja johti lähtöään, kunnes törmäsi radan tukkineeseen Jérôme Grosset-Janinin autoon. Vastoinkäymisestään huolimatta Timerzyanov ylsi kuitenkin kahdentoista parhaan joukkoon.

Niclas Grönholm puolestaan aloitti vahvasti ajaen ensimmäisen karsintaerän neljänneksi.

– Harjoitukset menivät vain keskinkertaisesti, joten siihen nähden aikani Q1:ssä oli pienoinen yllätys. Pysyin Mattiaksen (Ekström) vauhdissa, ja sain kohtuu hyvän ajan. Se antaa aina vähän lisäpotkua, kun kisaviikonloppu lähtee hyvin käyntiin, sanoi Grönholm.

Niclas Grönholm jatkaa kahdeksantena kuljettajien MM-pisteissä. Kuva: GRX Taneco Team

Grönholm oli toisen karsintaerän kahdeksas ja kipusi ilman sattumuksia ensimmäisen ajopäivän päätteeksi lopulta kuudennelle sijalle.

Sunnuntaiaamuna Timerzyanov sai lentävän lähdön päivään ottamalla johtopaikan kolmannessa karsintaerässä. Ajovirhe toisen kierroksen lopussa kuitenkin vei kallisarvoista aikaa, ja venäläiskuski putosi tuloksissa sijalle kolmetoista.

– Tämä on niin turhauttavaa! Menetin etulyöntiasemani jo toistamiseen tämän viikonlopun aikana. Nyt aamulla tein virheen ja osuin seinämään. Onnistuin jatkamaan matkaa, mutta vahinko oli jo tapahtunut. Minun täytyy pistää kaikki likoon viimeisessä karsintaerässä, jotta pääsen semifinaaleihin. Annan aivan kaikkeni, lupasi Timerzyanov.

Venäläiskuski oli sanojensa mittainen mies ja tykitti neljännessä karsintaerässä viikonlopun parhaan tuloksensa, kahdeksanneksi, mikä tarkoitti kokonaiskisan 11. sijaa ja paikkaa semifinaaleissa.

Ajettuaan aiemmin päivällä sijat 6 ja 5, Grönholm oli kokonaiskisassa seitsemäntenä ennen neljättä karsintalähtöään. Ja kun sekin sujui virheettömästi, suomalainen nappasi paikan semifinaaliin ja toiseen lähtöriviin.

“Kiitos tiimin, auto tuntui tosi hyvältä”, kiitteli Grönholm. Kuva: GRX Taneco Team

Ankarasta taistelusta huolimatta Grönholm ei kuitenkaan onnistunut pääsemään finaaliin saakka ja joutui tyytymään lähtönsä neljänteen sijaan. Timerzyanov puolestaan starttasi lähtöruudukon takaosasta, mutta raivasi tiensä hienosti kuudennelle sijalle.

– Tämä oli vaikea viikonloppu! En pystynyt välttämään Jérôme Grosset-Janinin autoa Q2:ssa, ja tein ajovirheen Q3:ssa. Menetin paljon aikaa, mutta onnistuin kuin onnistuinkin kuromaan eroa umpeen ja pääsin semifinaaleihin, sanoi Timerzyanov.

– Valitettavasti en löytänyt tarvittavaa vauhtia pysyäkseni kärkipään kavereiden kyydissä. Nyt on mietittävä asioita uudelleen ja tehtävä töitä heikkojen puolieni vahvistamiseksi ennen seuraavaa, Ranskassa ajettavaa osakilpailua.

– Olen pettynyt semifinaaliini. Sain huonon lähdön ja sen jälkeen minulla oli ongelmia ohjauksen kanssa, joten en ollut mukana taistelemassa finaalipaikoista. Tämä oli kaikesta huolimatta hyvä viikonloppu, ja sain ihan kohtuulliset ajat jokaisessa lähdössä. Kiitos tiimin, auto tuntui tosi hyvältä. Saan koko ajan lisää varmuutta, ja odotan innolla muutaman viikon kuluttua ajettavaa Ranskan osakilpailua, kertasi Grönholm.

– Tämä oli tyydyttävä viikonloppu. Saavutimme päätavoitteemme, mikä oli saada molemmat autot semifinaaleihin. Totta kai olisi ollut hyvä päästä finaaliin saakka, sillä koko tiimi ansaitsisi sen, mutta olemme kisa kisalta lähempänä finaalia. Niclas löysi hyvän vauhdin huterasti menneiden harjoitusten jälkeen. Kokeilimme hänen autossaan paljon eri juttuja, ja teimme kovasti töitä parantaaksemme hänen huippunopeuttaan. Niclas osoitti tänä viikonloppuna kypsyytensä, ja hän on myös siirtynyt Hyundai-tuntemuksessaan seuraavalle tasolle – huolimatta siitä, että semifinaalilähtö sarjan parhaita kuskeja vastaan oli vaikea. Timurilla oli tällä kertaa epäonnea, ja hän teki myös pari omaa virhettä, mutta pääsi joka tapauksessa semifinaaleihin. Jokainen osakilpailu tuo mukanaan parannuksia, ja niille on yhä myös tilaa. Tiedämme rajamme ja vahvuutemme, ja suuntaamme nyt katseet seuraavaan kisaan. Ranska on aina kauden kohokohtia, sillä siellä on loistava tunnelma, summasi GRX TANECO:n tallipäällikkö Jussi Pinomäki.

Rallicrossin MM-sarjan kahdeksas osakilpailu ajetaan Lohéacin radalla (Ranska) 1. – 2. syyskuuta.

Rallicrossin MM-sarja – Kanada – kauden 7. osakilpailu
1. Johan Kristoffersson 5:00.190
2. Timmy Hansen 5:00.886
3. Sébastien Loeb 5:02.337
4. Mattias Ekström 5:03.556
5. Petter Solberg 5:04.228
6. Janis Baumanis 5:10.140

Kuljettajien MM-pisteet – Rallicrossin MM-sarja 2018 (7/12)
Johan Kristoffersson – 195 pistettä
Sébastien Loeb – 140 pistettä
Timmy Hansen – 140 pistettä
Andreas Bakkerud – 139 pistettä
Petter Solberg – 139 pistettä
Mattias Ekström – 134 pistettä
Kevin Hansen – 88 pistettä
Niclas Grönholm – 86 pistettä
Janis Baumanis – 64 pistettä
Timur Timerzyanov – 55 pistettä

Tallien MM-pisteet – Rallicrossin MM-sarja 2018 (7/12)
PSRX Volkswagen Sweden – 334 pistettä
Team Peugeot Total – 280 pistettä
EKS Audi Sport – 273 pistettä
GRX TANECO Team – 141 pistettä
GC Kompetition – 83 pistettä
Olsbergs MSE – 57 pistettä

Teksti: GRX TANECO Teamin tiedotus

Marcus Grönholmin tiimi akut latautuneina Kanadan MM-osakilpailuun

Kirjaudu