Ralli SM -sarjan neljäs ja kesäkauden avannut osakilpailu ajettiin viikonloppuna Kouvolassa. Esa Ruotsalainen ei löytänyt toivottua vauhtia pitkän kilpailutauon jäljiltä.

SM1-luokkaan ja Skoda Fabia R5 -auton rattiin tämän kauden alussa siirtynyt Ruotsalainen ei vielä omaa riittävää kokemusta kalustostaan, että luokan kärkivauhtiin olisi edellytyksiä.

Kouvolan vauhdikkailta teiltä tuloksena oli rallin kuudes sija ja kolmen minuutin tappio kärjelle.

- Suoraan sanottuna ei päästy yhtään mihinkään. Ihan kohtalainen aloitus oli ykköspätkällä, josta sitten yritin lähteä parantamaan. Oma tekeminen kuitenkin sekosi täysin, enkä saanut ajorytmiä päälle, Ruotsalainen myönsi reilusti.

- Nelospätkällä sammutin auton lähtöviivalle. Loppupätkillä ajaminen jo rupesi tuntumaan mukavalta. Puolen vuoden tauko kilpailuista heijastui ja rutiini puuttui, vaikka testiä olikin ajettu.

- Luulimme olevamme liikkeellä ihan hyvällä valmistautumisella, mutta kilpailutilanne on kuitenkin aivan eri asia. Nyt on ensimmäinen soraralli takana R5-kilpurilla ja suunta täytyy olla ylöspäin. Reippain mielin eteenpäin, Esa päätti.

Kauden viimeinen SM-osakilpailu koittaa Seinäjoella 25.-26. syyskuuta, jonne Esa Ruotsalainen starttaa sarjataulukon viidenneltä sijalta.

Teksti ja kuva: Jarno Saari

Suosittelemme markkinoilla

Kirjaudu

Ralli-SM tulosveikkaus

Rallin SM-sarjan tulosveikkaus on jälleen avattu! Veikkaa jokaisen SM-rallin voittajakolmikkoa luokittain.

Kauden päätteeksi palkitsemme vuoden rallitietäjän Mr Wainin lahjoittamalla uniikilla ralliaiheisella korulla!

Kirjaudu sisään tunnuksillasi ja äänestä.

Äänestys päättynyt

 
 
Ralli.net
Ryhmä (Julkinen) · 4 703 jäsentä
Liity Ralli.net ryhmään
Ralli.nettiin rekisteröityneille tarkoitettu Facebook keskusteluryhmä.
 

Uusimmat markkinoilla