Rallikausi pääsee Suomessa jatkumaan elokuun alussa, kun koronarajoitteiden jälkeen kilpailuja aletaan taas järjestää kotimaan sorakilpailuissa. Aleksi Röyhkiö tekee mielenkiintoisen kokeilun, kun nuorukainen starttaa Skoda Fabia R5 -kilpurilla lauantaina 1.8.  ajettavaan Kokkola 400 Juhlaralliin.

 

Kaudella 2020 ylöjärveläinen kilpailee Ralli SM -sarjassa etuvetoisella Ford Fiestalla, jolla hän kuuluu SM3-luokan kärkinimiin.

- SM-sarja jatkuu vasta syyskuussa, joten tässä vaiheessa tarjoutui sopiva mahdollisuus kokeilla nelivetoista huippuautoa. Kalusto ja huolto on vuokrattu Printsport-tiimiltä, Röyhkiö kertoi.

- Talvikauden jälkeen pääsin jo vähän ajamaan Skoda R5-autolla lumiolosuhteissa, joka oli tosi hieno kokemus. Sen jälkeen ajatus tällaisesta testikilpailusta alkoi kiehtoa oikein toden teolla.

- Tässä vaiheessa on paikallaan kiittää niitä tahoja ja yhteistyökumppaneita, jotka lähtivät haastavista taloudellisista ajoista huolimatta tukemaan tätä uutta kisaprojektiamme, Röyhkiö lausui.

Aleksi Röyhkiö ja kartanlukija Ville Mannisenmäki pääsevät tutustumaan uuteen ralliautoon kahteen otteeseen heinäkuun edetessä.

- Tarkoitus on ottaa tästä kokemuksesta kaikki irti. Tavoitteena on edetä ralliuralla askel askeleelta, joten R5-kaluston rattiin pääsemisestä on varmasti hyötyä tulevaisuutta silmällä pitäen, Röyhkiö summasi.

SM-sarjan pistetaulukossa Röyhkiö on kolmantena. Syyskauden SM-osakilpailut hän ajaa tutulla Ford Fiesta R2 -autolla.

Teksti: Jarno Saari

Suosittelemme markkinoilla

 
 
Ralli.net
Ryhmä (Julkinen) · 4 703 jäsentä
Liity Ralli.net ryhmään
Ralli.nettiin rekisteröityneille tarkoitettu Facebook keskusteluryhmä.
 

Ralli-SM tulosveikkaus

Rallin SM-sarjan tulosveikkaus on jälleen avattu! Veikkaa jokaisen SM-rallin voittajakolmikkoa luokittain.

Kauden päätteeksi palkitsemme vuoden rallitietäjän Mr Wainin lahjoittamalla uniikilla ralliaiheisella korulla!

Kirjaudu sisään tunnuksillasi ja äänestä.

Äänestys päättynyt

Kirjaudu