Toyota Gazoo Racingin Kalle Rovanperä luottaa suomalaiskuskeihin kotikilpailussa. Kuva: McKlein.

6.-9.8. ajettava Suomen MM-ralli juhlii tulevana kesänä 70-vuotista taivaltaan. Torstaina julkaistu reitti kunnioittaa menneitä vuosikymmeniä alkaen ja päättyen Jyväskylän kaupunkierikoiskoeklassikoihin, joista Laajavuoressa juhlitaan myös podiumseremoniat.

Suomalaisodotukset Neste Ralliin ovat korkeimmillaan vuosikausiin, ja kolmoisvoittoakin saa spekuloida Kalle Rovanperän luvalla jo ääneen.

Suomen MM-ralli 2020 saa arvoisensa reitin, jossa Keski-Suomen sorateiden historia näkyy kunniakkaasti ja monipuolisesti – nostalgiantuoksuisena mutta nykypäivään jalostettuna.

– Neste Rallin juhlavuosi näkyy ennen kaikkea reitissä, johon olemme halunneet hakea monipuolisesti kilpailun menneitä vuosikymmeniä edustavia erikoiskokeita, tämän päivän aineksilla maustettuna. Mukaan mahtuu niin tunnettuja suosikkeja kuin nyky-yleisölle ja kuljettajillekin uusia tuttavuuksia, kuten Arvaja tai Humalamäki, Neste Rallin apulaiskilpailunjohtaja ja reittivastaava Kari Nuutinen kuvailee.

Klassikoiksi muodostuneet kaupunkierikoiskokeet tarjoavat vauhdin hurmaa ja seremoniallisuutta aivan Jyväskylän kaupungin sydämessä pitkin viikonloppua. Lisäksi nykyisten rallisääntöjen rajoituksista huolimatta pala nostalgista Ouninpohjan erikoiskoettakin on saatu sisällytettyä reittiin.

– Suomen MM-ralli alkaa ja huipentuu kilpailun historiallisiin kivijalkoihin Harjulla ja Laajavuoressa, jossa sunnuntaina juhlitaan myös podiumseremoniat. Perjantaina tykitetään nopealla toistolla erikoiskokeita Jyväskylän läheisyydessä, lauantaina reitti laskeutuu puolestaan alemmas Keski-Suomen kartalla, Nuutinen erittelee.

– Saimme mukaan lähes kaiken haluamamme, suurimpana kompromissina Ouninpohjan klassikko, joka yhdessä FIA:n kanssa tehtyjen linjausten mukaan ei sovellu sellaisenaan nykyautoille. Kilpailijat, kuten yleisökin pääsevät silti nauttimaan osuuksia Ouninpohjasta tutun Kakaristo-erikoiskokeen merkeissä. Uskomme ja toivomme, että juhlavuoden rallikansa saa todellista herkkua teiden laidoilla – perinteitä kunnioittaen ja suomalaismenestyksestä nauttien!

Erikoiskoekohtaiset esittelyt

Reittiaikataulu ja -kartta

Reittivideo

Rovanperä: ”Suomalaisten kolmoisvoitto kuulostaa hyvältä!”

Viime viikonloppuna Ruotsin MM-rallissa huippusuoritukseen yltänyt nuori Toyota Gazoo Racing -tiimin kuljettajalupaus Kalle Rovanperä, on ehdottomasti yksi kauden ja Neste Rallin menestyjäehdokkaista. Kotiralliaan hän odottaa innokkaana.

– Odotukset on aina hyvät, kun puhutaan Neste Rallista! 2000-luvulta olen ollut kaikissa Neste Ralleissa katsomassa ennen kuin itse olen päässyt kilpailemaan. Etenkin nyt 70. juhlavuonna on mahtavaa päästä ajamaan kilpailu WRC-autolla, Rovanperä fiilistelee.

– Viime vuosina reitti on sopinut minulle hyvin ja Suomen MM-rallin kaltaiset tiet ylipäätään. Tottakai tänä vuonna vauhditkin muuttuvat, koska alla on tehokkaampi auto, joten hetki voi mennä treenatessa, mutta toivotaan, että hyvä ajofiilis löytyy nopeasti.

– Ruotsin MM-rallin onnistuminen kasvatti ehdottomasti luottoa omaan tekemiseen. Uskon, että suomalaiset ovat hyvässä vauhdissa tänä vuonna ja toivon, että saadaan porukalla siniristilippuja useammankin luokan kärkikahinoihin. Suomalaisten kolmoisvoitto Jyväskylässä kuulostaa omaan korvaan oikein hyvältä, Rovanperä myhäilee.

Kaikki erikoiskokeet suorina lähetyksinä – Rallipassilaisille maksuttomat bussikuljetukset

Vauhtia rakastavaa autourheilukansaa hemmotellaan tulevana kesänä myös tv:n ja netti-tv:n puolella, sillä suomeksi selostettua MM-rallia on nyt luvassa enemmän kuin koskaan. Yle näyttää 70. juhlavuoden kunniaksi Neste Rallin jokaisen erikoiskokeen suorana lähetyksenä Yle Areenassa, minkä lisäksi erikoiskokeita lähetetään TV2-kanavalla. Legendaarinen Ralliradio täydentää Ylen kisakattauksen.

Neste Rallin järjestäjä AKK Sports Oy juhlistaa merkkivuotta tarjoamalla yleisölle myös muita monipuolisia etuja ja hyötyjä yhdessä yhteistyökumppaneidensa kanssa. Torstaina käynnistyneen virallisen verkkolipunmyynnin uutuustuote on City Pass, joka oikeuttaa sisäänpääsyyn kaikille Harjun ja Laajavuoren erikoiskokeille sekä Jyväskylän Paviljongin kilpailukeskukseen koko tapahtuman ajan. Kisäjärjestäjän ja rallin isäntäkaupungin, Jyväskylän, lahja kaikille Rallipassituotteiden hankkineille ovat maksuttomat yleisökuljetukset virallisilla Neste Rallin ja kaupunkialueen bussilinjoilla.

Neste Rallin lipunmyynti on käynnistynyt AKK:n verkkokaupassa, Flying Finn Shopissa. Juhlavuoden viralliset VIP-tilaisuudet on julkaistu ja niihin pääsee tutustumaan tapahtuman verkkosivuilla.

Neste Rallin Reittiaikataulu

Torstai 6.8.
09.01 Testierikoiskoe Vesala (4,04 km)
18.37 Lähtö Paviljonki
19.00 EK1 Harju 1 (2,31 km)

Perjantai 7.8.
08.08 EK2 Laukaa 1 (11,75 km)
09.08 EK3 Ruuhimäki 1 (11,12 km)
10.18 EK4 Laukaa 2 (11,75 km)
11.18 EK5 Ruuhimäki 2 (11,12 km)
13.46 EK6 Humalamäki 1 (5,85 km)
14.39 EK7 Ässämäki 1 (12,28 km)
15.42 EK8 Sahloinen-Moksi 1 (22,40 km)
16.48 EK9 Humalamäki 2 (5,85 km)
17.41 EK10 Ässämäki 2 (12,28 km)
18.44 EK11 Sahloinen-Moksi 2 (22,40 km)
20.00 EK12 Harju 2 (2,31 km)

Lauantai 8.8.
08.08 EK13 Pihlajakoski 1 (14,42 km)
09.11 EK14 Päijälä 1 (22,87 km)
10.14 EK15 Kakaristo 1 (18,70 km)
10.52 EK16 Arvaja 1 (13,46 km)
14.43 EK17 Pihlajakoski 2 (14,42 km)
15.46 EK18 Päijälä 2 (22,87 km)
16.46 EK19 Kakaristo 2 (18,70 km)
17.24 EK20 Arvaja 2 (13,46 km)
19.08 EK21 Laajavuori 1 (4,19 km)

Sunnuntai 9.8.
09.08 EK22 Oittila 1 (19,34 km)
11.21 EK23 Oittila 2 (19,34 km)
13.18 EK4 Laajavuori 2 (8,56 km)
14.15 Podium Laajavuori

Reittiaikataulu
Reittikartta

Teksti: Neste Ralli / Viestintä.

Suosittelemme markkinoilla

Ralli-SM tulosveikkaus

Rallin SM-sarjan tulosveikkaus on jälleen avattu! Veikkaa jokaisen SM-rallin voittajakolmikkoa luokittain.

Kauden päätteeksi palkitsemme vuoden rallitietäjän Mr Wainin lahjoittamalla uniikilla ralliaiheisella korulla!

Kirjaudu sisään tunnuksillasi ja äänestä.

Äänestys päättynyt

Kirjaudu