Markus Hellström ja Tapio Järvi pääsevät vihdoin muiden autokuntien tavoin F-rallisarjan pariin. Kuva: Tero Nättiaho.

F-rallisarjan avausta jouduttiin siirtämään, koska talvi on todenteolla antanut odottaa itseään. Kilpaileminen alkaa vasta nyt lauantaina Kangasniemi-Rallilla. Markus Hellström ja Tapio Järvi suuntaavat avaukseen kovin tavoittein.

Vuodet ovat talvien suhteen tosi erilaisia, kun viime vuonna jopa Salon leveysasteilla pääsi ennen kautta hyvin testaamaan lumipenkat pöllyten. Tänä vuonna on pitänyt matkustaa satoja kilometrejä löytääkseen lunta. Viime viikonloppuna Hellström ja Järvi pääsivät kuitenkin kunnon testiin uudistuneen Volvon kabiinissa ja saivat miehekkään kilometrimäärän jälleen uudistuneella autolla. Hellström on muutaman vuoden jo suunnitellut hankkivansa Volvoon nykyaikaisen ja nopean sekventiaalivaihdelaatikon, jonka hän onnistui tähän kauteen investoimaan. Autokunta kilpailee luokassa 2.

– Ei ole oikein mieltä lämmittänyt tämä pitkä odotus ennen kilpailukauden avausta, mutta minkäs näille keliolosuhteille voi. Volvo tuntui testi-ek:lla tosi hyvälle, vaikka uuteen 6-loviseen vaihdelaatikkoon onkin oppimista. Täällä Kangasniemellä on jälleen hieno reitti ja tunnelma on mukavan odottava ennen kauden alkua. Tänä vuonna satsaamme tähän F-rallisarjaan samalla panostuksella kuin viime vuosina, jotta olemme kärkitaistossa. Tavoite on kirkastaa kahta aikaisempaa sarjahopeaa tällä kaudella, Hellström totesi nuotituksen jälkeen.

Markus Hellströmin ja Tapani Järven Volvon sisustaa. Kuva: Tero Nättiaho.
Markus Hellström ja Tapani Järvi ovat valmiina Kangasniemi-Ralliin. Kuva: Tero Nättiaho.

Teksti: Tero Nättiaho, tiedote.

Suosittelemme markkinoilla

 
 
Ralli.net
Ryhmä (Julkinen) · 4 703 jäsentä
Liity Ralli.net ryhmään
Ralli.nettiin rekisteröityneille tarkoitettu Facebook keskusteluryhmä.
 

Ralli-SM tulosveikkaus

Rallin SM-sarjan tulosveikkaus on jälleen avattu! Veikkaa jokaisen SM-rallin voittajakolmikkoa luokittain.

Kauden päätteeksi palkitsemme vuoden rallitietäjän Mr Wainin lahjoittamalla uniikilla ralliaiheisella korulla!

Kirjaudu sisään tunnuksillasi ja äänestä.

Äänestys päättynyt

Kirjaudu