Sami Pajari suuntaa Ruotsin MM-ralliin. Kuva: Taneli Niinimäki / AKK.

Ralli SM -kauden 2019 päätteeksi SM3-luokasta Flying Finn Future Stariksi tuomariston arvioinnin jälkeen valikoitunut Sami Pajari aloittaa viikonloppuna JWRC-kautensa.

Lahtelaisella 18-vuotiaalla Sami Pajarilla on kokemusta JWRC:stä jo viime kaudelta, jolloin nuori pääsi Neste Ralliin näyttämään taitojaan M-Sportin pyörittämään juniorisarjaan voitettuaan alkuvuodesta käydyn Flying Finn Future Star -kilpailun.

Pajarin vakuuttavat näytöt jatkuivat kauden loppuun, jolloin hän voitti toistamiseen saman tittelin kuitaten itselleen mittavan tukipaketin JWRC-sarjaan kaudelle 2020. Nyt on aika tositoimiin tässä kovatasoisessa ja kansainvälisessä nuorten sarjassa.

– On mahtavaa ajaa MM-kisoissa ja odotan innolla, mitä tulevan pitää. Kalenterissa on minulle paljon uusia kilpailuita, joten se tulee olemaan hyvin mielenkiintoista. Ruotsissa on pitänyt kiirettä muiden kuljettajien kanssa, sillä meillä on ollut omia koulutuksia ja kuljettajakokouksia ennen tämän päivän nuotituksia, Pajari kertoi Twitterissä.

Kahden suomalaiskuljettajan edustus – kaksi SM-tason huippua

JWRC-kauteen starttaa myös toinen suomalainen nuori rallilupaus, 23-vuotias sastamalalainen Lauri Joona, joka on osoittanut kovaa kilpailukykyään Ralli SM -sarjan SM3-luokassa tällä kaudella. Joona on voittanut tähän asti molemmat käydyt osakilpailut.

– Voitosta sai kyllä hyvää itseluottamusta MM-ralliin. Ruotsissa on tulossa vähän tynkä kilpailu, mutta pitää ajaa sitäkin lujempaa, jos haluaa pysyä hyvillä sijoituksilla. Odotan siitä hyvää kokemusta, kertoi Lauri Joona viime lauantaina SM Vaakuna-Rallin jälkeen.

Lisätietoja Flying Finn Future Star -kilpailusta
Lisätietoja JWRC:stä

Rallin MM-sarjan 2. osakilpailu, Rally Sweden 13.-16.2.

Erikoiskokeiden määrä: 12
Erikoiskoekilometrejä: 178,85 km

Kilpailun suomalaiset kuljettajat:

WRC
#3 Teemu Suninen ja Jarmo Lehtinen, M-Sport Ford WRT
#4 Esapekka Lappi ja Janne Ferm, M-Sport Ford WRT
#10 Jari-Matti Latvala ja Juho Hänninen
#69 Kalle Rovanperä ja Jonne Halttunen, Toyota Gazoo Racing WRT

WRC3
#27 Eerik Pietarinen ja Miikka Anttila
#28 Emil Lindholm ja Mikael Korhonen
#58 Jari Huttunen ja Mikko Lukka

JWRC
Sami Pajari ja Marko Salminen
Lauri Joona ja Ari Koponen

Kilpailun kotisivut
Kilpailuun ilmoittautuneiden lista
Kilpailun reittiaikataulu

Teksti: Neste Ralli / Viestintä.

Suosittelemme markkinoilla

Ralli-SM tulosveikkaus

Rallin SM-sarjan tulosveikkaus on jälleen avattu! Veikkaa jokaisen SM-rallin voittajakolmikkoa luokittain.

Kauden päätteeksi palkitsemme vuoden rallitietäjän Mr Wainin lahjoittamalla uniikilla ralliaiheisella korulla!

Kirjaudu sisään tunnuksillasi ja äänestä.

Äänestä tästä!

Kirjaudu