Kalle Markkanen ajoi SM3-luokan seitsemänneksi Arctic Lapland Rallyssa. Kuva: Kalle Markkasen tiedotus

Kalle Markkasen tiimin ennakkovalmistelut oli tehty huolella ja testiäkin ajettu enemmän kuin koskaan, mutta se ei riittänyt hyvään suoritukseen SM-kauden avauksessa Rovaniemellä.

– Taistelimme podiumpaikasta vain ennen kuin ralli alkoi.

Jäimme kärjen vauhdista heti ensimmäisellä erikoiskokeella, Kalle toteaa.

Teimme viimeisissä testeissä vielä muutoksia autoon ja ne meni vihkoon. Peli oli menetetty ennen kuin pääsimme kärryille mistä vauhdin puutteessa on kysymys. Kun auto ei ole kohdallaan, se näkyy vauhdissa ja kellohan on tunnetusti armoton.

Vauhtia kasvatettiin loppua kohden

Autoa muutettiin paremmaksi lauantaina Mäntyvaaran huollossa ja vauhti kasvoi heti. Markkanen taisteli viidennestä sijasta ennen rallin viimeistä erikoiskoetta, mutta se tyssäsi väistöliikkeeseen.

Aiemmin reitille lähtenyt kilpailija oli suistunut penkalle ja varoitus osittain tiellä olleesta autosta tuli aivan liian myöhään. Törmäyksen estämiseksi Markkanen pysäytti vauhdin tempaisemalla auton penkkaan, johon autokunta juuttui yli minuutiksi. Lopputuloksissa Markkanen oli sijalla seitsemän.

– Tähän ei voi missään nimessä olla tyytyväinen. Meillä on hyvä paketti kasassa ja pystymme paljon parempaan. Meidän pitää vain saada koko potentiaali ulos kilpailussa. Se on tavoitteemme seuraavassa SM-rallissa Mikkelissä.

Teksti: Kalle Markkasen tiedotus

Suosittelemme markkinoilla

Ralli-SM tulosveikkaus

Rallin SM-sarjan tulosveikkaus on jälleen avattu! Veikkaa jokaisen SM-rallin voittajakolmikkoa luokittain.

Kauden päätteeksi palkitsemme vuoden rallitietäjän Mr Wainin lahjoittamalla uniikilla ralliaiheisella korulla!

Kirjaudu sisään tunnuksillasi ja äänestä.

Äänestä tästä!

Kirjaudu