Jere Pensas ja Jouni Saarijärvi tavoittelevat paikkaa luokkansa kärkikolmikossa nyt perjantaina ja lauantaina ajettavassa Tunturirallissa. Kuva: JiiVee Korpela.

Rallin SM-sarja käynnistyy tuttuun tapaan Arctic Lapland Rallyn eli kansankielellä Tunturirallin merkeissä Rovaniemellä viikon totuttua aiemmin, eli tulevana viikonloppuna.

Rallisprinteistä nuorten luokista alkaen kahdeksan mitalia kahminut laihialainen Jere Pensas, 20, keskittyy tällä kaudella rallin SM-sarjan SM4-luokan mitalijahtiin.

Pensas lähtee tuntureiden kiertoon ensimmäistä kertaa. Kartturi Jouni Saarijärvelle Rovaniemen komennus on laatuaan kolmas. Kalustona on aiemmilta vuosilta tuttu V1600-luokan Renault Megane Coupe.

– Kisa-autolla en ole ajanut metriäkään viime syksyn viimeisen rallisprintin jälkeen. Autoon tehdyt perusteelliset huollot veivät aikaa viime päiviin saakka. Toiseksi, eipä meidän kulmilla, kuran ja kuuran keskellä, olisi ajettavia teitä helposti löytynyt, joulukuulla varusmiespalveluksesta siviiliin siirtynyt jääkäri Pensas avasi.

– Jos kysymyksessä olisi kauden avaus rallisprintissä, voisi olla pupu pöksyissä lähtiessä kylmiltään kisaan. Nyt on kuitenkin edessä erikoiskoekilometrejä reilusti kahden normaalin SM-rallin verran. Perjantaina heti ensimmäinen pätkä on 24-kilometrinen. Torstain testipätkän vetojen jälkeen siellä pitää löytyä kisavauhti, jota voi tarvittaessa nostaa.

Kymmenessä rallissa ennen Tunturirallia Pensaan kartturina toiminut Saarijärvi luottaa nuoren kuljettajan kykyihin ja asettaa tavoitteen kauden avaukseen ja koko rallin SM-sarjaan.

– Tunturiralli on raa’asti tekniikkaa rasittava kilpailu, mutta jos selvitämme reitin ilman isompia ongelmia, niin olen vähän pettynyt, jos emme ole luokkamme kolmen joukossa. Ei ralleihin pidä lähteä ilman tavoitteita, Saarijärvi kirkastaa.

Rallin avauspäivän perjantain lenkki sisältää viisi erikoiskoetta, joille kertyy mittaa yhteensä yli 90 kilometriä. Rallin ratkaisut ajetaan lauantain viidellä kiirustaipaleella, joille tulee mittaa 114 kilometriä.

Laihialaisparin startti Tunturirallissa numerolla 70 jää historiaan ensimmäisenä parina, joka on liikkeellä nykysäännön mukaan V1600-luokan autoille tarkoitetussa kaksivetoisten autojen SM4-luokassa. Iso lähtönumero tuo Pensas Racingin miehistölle omat haasteensa.

– Teiden kunto saattaa meidän lähtönumerolla olla ihan toista kuin mitä se oli nuotittaessa. Se pitää ottaa huomioon, eikä kaikkiin paikkoihin voi vetää sokeasti nuotin mukaan. Pitää ajaa järki päässä ja näin Jere on tähänkin saakka toiminut. Miksi ei myös Tuntureilla, Saarijärvi järkeilee.

Pensas Racingin osallistuminen Tunturiralliin varmistui loppusyksystä, kun yhteistyökumppanit ja joukko uusia sponsoreita halusivat olla mukana heti SM-kauden avauksessa.

Teksti: Pensas Racing / JiiVee Korpela.

Suosittelemme markkinoilla

Ralli-SM tulosveikkaus

Rallin SM-sarjan tulosveikkaus on jälleen avattu! Veikkaa jokaisen SM-rallin voittajakolmikkoa luokittain.

Kauden päätteeksi palkitsemme vuoden rallitietäjän Mr Wainin lahjoittamalla uniikilla ralliaiheisella korulla!

Kirjaudu sisään tunnuksillasi ja äänestä.

Äänestys päättynyt

Kirjaudu