Kuva: Sportkuvat/ Eero Auvinen

Heikki Westerlundin ja Janne Kukkosen kilpailu Lahden EM Historic Rallyssa lähti alussa kulkemaan hyvin siihen nähden, että Westerlundilla oli alla melko pitkä ajotauko. Hän ajoi edellisen rallinsa Urjalassa viime vuoden lokakuussa.

Lahden koitos päättyi kuitenkin keskeytykseen.

Westerlundin yhteistyö heinolalaisen Kukkosen kanssa sujui oikein hyvin, ja autokunnan huolto hoiti hommansa erinomaisesti. Iitti-Kausala-suunnassa perjantaina ajetut kuusi erikoiskoetta olivat melko vauhdikkaita, mutta kuitenkin tarkkoja ajettavia useine risteyksineen ja betoniporsain varustetuin tiukkine peltomutkineen.

Illalla yötauolle mennessä autokunnan sijoitus oli yleiskilpailussa 12:s ja EM-neloskategoriassa neljäs.

Myös lauantaina ajetut, hyvin vaativat erikoiskokeet sujuivat Westerlundilta vauhdikkaasti ilman virheitä ja vauhti pysyi samalla tasolla kuin perjantaina.

Lauantain viimeisellä erikoiskokeella numero 12 Westerlundin kilpailu meni kuitenkin täysin pilalle ja hyvä sijoitus mureni siihen.

– Yhdessä oikealle kääntyvässä mutkassa ajouraan ilmestynyt kivi löi kovaa etupyörään ja sitä kautta rattiin. Se heitti meidät vasemmalle ojan puolelle, Westerlund kuvailee.

– Ei siinä mitään ehtinyt tekemään. Manta jäi mahastaan kiinni ojanpientareeseen emmekä me kaksin Jannen kanssa saaneet autoa siitä irti.

– Noin 15 minuutin päästä paikkaan kuitenkin onneksi sattui kävelemään muutama katsoja, jotka auttoivat saamaan auton siitä irti ja ajoimme pätkän maalin.

Westerlundin auton vauriot vaikuttivat olevan lähinnä muutamia naarmuja ja etupuskurin rikkoutuminen. Ajaessaan siirtymällä Lahteen kohti maalia Westerlund ja Kukkonen havaitsivat huoltonsa kanssa, että jäähdytinnestettä tihkuu ulos. Autoa ei alettu enää sen enempää huoltamaan, koska Westerlundin kilpailu oli jo käytännössä ohi. Westerlundin autokunta päätti jättää leikin kesken siirtymäosuudelle.

– Harmitus tottakai oli sillä hetkellä suuri, koska tulossa oli hyvä sijoitus, mutta mitä näitä murehtimaan. Meillä oli erittäin mukavat kaksi ajopäivää, joista Jannen kanssa nautimme aivan suunnattomasti.

Teksti: Heikki Westerlundin tiedotus.

Suosittelemme markkinoilla

Ralli-SM tulosveikkaus

Rallin SM-sarjan tulosveikkaus on jälleen avattu! Tulokset lähimmäksi arvanneelle jälleen luvassa mainetta ja kunniaa!

Kirjaudu sisään tunnuksellasi ja anna äänesi.

Äänestä tästä!

Kirjaudu