Vain voitto kelpaa Teemus Varjolle tulevana viikonloppuna. Kuva: Rally Team Varjo tiedotus

Rallin Suomen Juniorimestaruussarja jatkuu tulevana lauantaina Kouvolassa ajettavalla SM O.K. Auto-rallilla. Kauden ensimmäinen kilpailu ajettiin tammikuussa Iisalmessa, missä Teemu Varjo sijoittui kartanlukijansa Teemu Nurmisen kanssa luokkansa toiseksi.

Iisalmen kilpailun jälkeen Teemu löytyy sarjasta jaetulta kuudennelta sijalta.

Kouvolan kisaan Teemulla on selvä tavoite: vain voitto kelpaa.

– Iisalmessa johdettiin kilpailua aina viimeiselle erikoiskokeelle asti, mutta silloin kaveri tuli takaa ohi. Luokamme kärsii hienoisesta osanottaja pulasta, joten vain voitto kelpaa tulevasta kilpailusta, jotta mahdollisuudet sarjassa menestymiseen säilyvät.Iisalmen kisassa vaivannutta itseluottamuksen puutetta on paranettu treenin muodossa. Autoa on myös käyty läpi ja säädetty hieman pyöränkulmia jotta auto saataisiin rauhallisemmaksi ajaa, VTeemu toteaa.

– Iisalmen kisassa ei luottoa omaan tekemiseen eikä autoon löytynyt koko kisan aikana. Nyt ajettujentestien jälkeen kuitenkin luottamus on hyvällä tasolla, ja Kouvolaan voidaan lähteä hyvillä mielin. Kouvolassa ajettiin myös viime kaudella sarjan kilpailu ja tiet olivat silloin hienoja, joten mielenkiinnola odotetaan lauantaita.

Kouvolan kisaan Teemu starttaa numerolla 84.

Teksti: Teemu Varjo

Suosittelemme markkinoilla

Ralli-SM tulosveikkaus

Rallin SM-sarjan tulosveikkaus on jälleen avattu! Tulokset lähimmäksi arvanneelle jälleen luvassa mainetta ja kunniaa!

Kirjaudu sisään tunnuksellasi ja anna äänesi.

Äänestä tästä!

Kirjaudu