Mikko Eskelinen ajoi kolme vuotta sitten Tunturirallissa SM1-luokan kolmanneksi. Kuva: Jani Kekoni

Kilpailukaudella 2018 kirkkonummelaisen Juuso Puhakan kanssa viisi voittoa ja seitsemän himmeämpää palkintokorokesijoitusta kansainvälisessä Lamborghini Super Trofeo Aasian mestaruussarjassa saavuttanut jyväskyläläinen Mikko Eskelinen kilpailee tammikuun neljäntenä viikonloppuna Rovaniemellä ajettavassa perinteikkäässä Tunturirallissa pitkäaikaisen kartanlukijansa Arto Kapasen kanssa.

Vuodesta 2007 lähtien kilpailussa ajanut ja siinä mm. vuonna 2016 palkintokorokesijoituksen napannut Eskelinen lähtee tavoittelemaan ns. nopeimman ratakuljettajan titteliä, kun vastaansa hän saa mm. nykyisen F1-kuljettaja Valtteri Bottaksen ja entisen F1-kuljettaja Mika Salon.

Hieman jo iäkkäällä Mitsubishi Lancer WRC Step 2 -autolla ajava kaksikko saa Bottaksen ja Salon lisäksi vastaansa entisiä rallimestareita, hallitsevia SM-mitalisteja, uusia nuoria tähtikuljettajia sekä ulkomaalaisia kanssakilpailijoita, joista lähes kaikki ajavat moderneilla R5-viritteisillä autoilla. Eskeliselle ja Kapaselle kaksipäiväinen, kymmenen pikataipaleen ja 243,78 erikoiskoekilometrin mittainen kilpailu on juhlallinen, kun he nyt kymmenettä yhteistä kertaa mittaavat paremmuuttaan Rovaniemen arktisissa olosuhteissa.

– Kuluneiden kymmenen kilpailukauden aikana olemme Arton kanssa voittaneet palkintokorokesijoituksia niin Rallin SM-sarjassa kuin Suomen MM-rallin yhteydessä ajetussa Vetomies -kilpailussa. Lisäksi olemme Tunturirallissa olleet useasti kymmenen nopeimman kuljettajaparin joukossa sekä myös saavuttaneet palkintokorokesijoituksia Ralli SM -sarjan yhteydessä ajetussa Suomi Cup -sarjassa, jonka vuonna 2010 myös yhdessä voitimme. Minulla edessäni on nyt ralliurani 12. ja Artolle 22. Tunturiralli, joten kokemukseen tulemme rallin aikana luottamaan, Eskelinen kertoo.

– Vaikka WRC-automme ei ole kilpailukykyinen nykypäivän R5-autoja vastaan, niin silti mielellämme lähdemme haastamaan F1-kuljettajat Valtteri Bottaksen, joka tosin ajaa täysin ylivoimaisella nykypäivän Ford Fiesta RS WRC-autolla ja Mika Salon, jolla alla on Skoda Fabia R5 voittaja-auto. Mielenkiintoista on siis nähdä pystyykö kuljettajani, eli tuore Aasian ratamestari Mikko Eskelinen haastamaan nämä muut radalla kovasti uransa aikana viihtyneet kuljettajat. Siltikin me joka tapauksessa parhaamme tulemme erikoiskokeilla muutenkin tekemään ja katsomaan mihin saakka meidän pappojen vauhti iäkkäällä WRC-autolla riittää nuorisoa ja heidän uuden tekniikan autoja vastaan, Kapanen jatkaa.

Järjestyksessään 54. Arctic Lapland Rally ajetaan 24.-25.1.2019 Rovaniemen ympäristön perinteikkäillä erikoiskokeilla. Kilpailu on samalla Ralli SM -sarjan seitsemän osakilpailun mittaisen sarjan ensimmäinen, ja ehkäpä myös tärkein koitos.

Teksti: Jani Kekoni

Ralli-SM tulosveikkaus

Rallin SM-sarjan tulosveikkaus on jälleen avattu! Tulokset lähimmäksi arvanneelle jälleen luvassa mainetta ja kunniaa!

Kirjaudu sisään tunnuksellasi ja anna äänesi.

Äänestä tästä!

Kirjaudu