Aikasakko murskasi Tde Larion voittomahdollisuudet. Kuva: Honza Fronek

Rallin MM-sarjassa WRC3-luokassa kilpaileva helsinkiläiskuljettaja Taisko “Tade” Lario sijoittui kauden päätöskisassa Kataloniassa luokassaan toiselle sijalle. 

Larion ja kartanlukija Tatu Hämäläisen mestaruusunelmat menivät murskaksi, kun voittoa juhli luokkajohtaja Enrico Brazzoli.

– Tunnelmat ovat ihan ok. Ihan ei tietenkään ole huippufiilikset, koska aina voitosta ajetaan. Kakkostila tuli ja sama sijoitus on myös WRC3-luokan loppupisteissä, CHL Sport Auto -tallissa ajava Lario totesi.

Sunnuntaina Lario nakutti WRC3-luokkaan neljä pohja-aikaa, ja muutenkin Peugeot 208 R2:lla ajavan suomalaiskaksikon vauhti oli vahvaa. Voittomahdollisuudet menivät perjantaina kymmenen minuutin aikasakkoon, joka lätkäistiin suomalaisille reittivirheestä viimeisellä siirtymällä.

– Sunnuntaina pidettiin hyvää kyytiä, mutta ei yhtään hulluteltu. Ajaminen maistui ja tulos on ihan ok, Lario sanoi.

Lario ja Hämäläinen ajoivat WRC3-luokassa vahvan kauden sijoittuen viisi kertaa palkintosijoille. Mesataruus jäi harmittavan lähelle.

– Mestaruus oli tavoite ja siitä ajettiin ihan loppuun asti. Se on tärkeä juttu. Iso kiitos kartturille, kaikille tukijoille sekä faneille tästä kaudesta, Lario summasi.

– Ajoimme seitsemän MM-rallia ja pääsimme kaikki maaliin. Talli ja auto olivat loistavassa iskussa, Lario päätti.

Teksti: Aki Hietavala

Harmittava virhe siirtymällä pilasi Tade Larion kisan

Tade Lario luokkajohdossa Katalonian MM-rallissa – “Taktiikka toimi ja vauhti riitti”

Tade Larion taistelu WRC3-luokan mestaruudesta jatkuu Kataloniassa

Kirjaudu