Lario lähtee Saksan MM-ralliteille voitto mielessään. Kuva: Aki Hietavala

Helsinkiläiskuljettaja Taisko “Tade” Lario sekä kartturi Tatu Hämäläinen ovat mukana torstaina käynnistyvässä Saksan MM-rallissa kaksivetoisten WRC3-luokassa. CHL Sport Auto -tallissa ajavat suomalaiset metsästävät kauden avausvoittoa. 

Lario ja Hämäläinen olivat mukana Saksan asvalttiteillä jo viime vuonna, joten kokemusta löytyy.

Kaksikko lupaa laittaa kaiken likoon, jotta sunnuntaina juhlitaan Bostalseessa ykköstilaa.

– Tunnelmat ovat erittäin positiiviset. Meillä oli maanantaina erinomaiset testit Pohjois-Ranskassa viinitilojen keskellä. Siellä satoi ensin vettä ja sitten keli kuivui. Olosuhteet olivat hyvin samanlaiset kuin Saksan rallissa tulee olemaan, Lario summaa.

– Saatiin hyvin testattua eri säätöjä ja renkaita. Mielestämme löydettiin todella hyvät asetukset autoon. Kaiken pitäisi olla kunnossa.

Larion Suomen MM-ralli ei mennyt niin kuin mies oli ajatellut, joten Saksassa on revanssin paikka. Kuva: Aki Hietavala

Suomen MM-rallissa heinäkuun lopussa Peugeot 208 R2:lla ajavalla Lariolla oli roppakaupalla teknisiä murheita. Saksan asvaltilla kurssi käännetään, jotta unelma maailmanmestaruudesta säilyy elossa.

– Jyväskylän kisa oli meille pettymys, mutta nyt haetaan paljon parempaa tulosta. Pitää vain luottaa omaan tekemiseen. Kyllä me tämä homma osataan. Maltti pitää kuitenkin olla mukana, 22-vuotias Peugeot-kuljettaja sanoo.

– Tavoite on vain ja ainoastaan voitto WRC3-luokassa. Me tiedämme, että oma tekeminen ja vauhti riittävät siihen. Mestaruustaiston kannalta meidän on pakko voittaa, Lario paaluttaa.

Lario on WRC3-luokan MM-sarjassa neljäntenä. Sarjaa johtava Ranskan Jean-Baptiste Franceschi ei aja Saksassa MM-pisteistä. joten nyt on iso iskun paikka.  Lario ajaa Saksan asvaltilla kauden viidennen MM-rallinsa.

– Meillä on Saksasta viime vuodelta kokemusta ja silloin olimme jo neljänsiä, vaikka matkaan mahtui monenlaista tilannetta. Reitissä on paljon samoja erikoiskokeita, joten se helpottaa vähän nuotituksen osalta, Lario ennakoi.

– Ralli muistuttaa paljon Monte Carlon kisaa, sillä keliolosuhteet ja sitä kautta pito vaihtelevat paljon. Jäätä ei tietenkään ole, mutta mutaa ja kaikkea muuta tieltä voi löytyä.

“Perjantai saattaa olla jo ratkaisupäivä”, tuumaa Lario. Kuva: Aki Hietavala

Lario povaa kisan ensimmäisen varsinaisen ajopäivän olevan ratkaisuasemassa.

– Perjantaiksi on luvattu sateita, jolloin viinitilojen rinteiltä tulee varmasti mutaa tielle, kun leikataan rajusti. Perjantai saattaa olla jo ratkaisupäivä. Silloin täytyy repiä eroa muihin. Toki myös lauantaina Panzerplatten erikoiskoe, joka ajetaan kahteen kertaan, on isossa roolissa, Lario toteaa.

Saksan MM-ralli alkaa torstai-iltana ajettavalla yleisöerikoiskokeella. Kilpailu päättyy sunnuntaina.

Teksti: Aki Hietavala

Tade Larion Suomen MM-ralli haasteita täynnä

Tade Lariolla uskomattoman huonoa tuuria Suomen MM-rallissa

Tade Lariolla haastava päivä Suomen MM-rallissa – “Periksi ei anneta”

Suosittelemme markkinoilla

Kirjaudu