Aki Sahila starttaa korkein odotuksin kolmanteen kauteensa Ranskassa. Kuva: Bastien Roux

Mänttäläisen Aki Sahilan ralliura jatkuu Ranskan Peugeot 208 Cupissa tutulla Sainteloc -tiimin kalustolla. Nyt kolmanteen kauteensa Ranskassa starttaavalle Sahilalle jo ennestään tutussa sarjassa jatkaminen oli selkeä valinta.

– Tämän kauden suhteen ei paljoa mietitty eri vaihtoehtoja. Peugeot 208 Cupissa ollaan nyt kaksi vuotta ajettu, joten enemmän tai vähemmän harjoituksen piikkiin on vielä mennyt. Nyt kuitenkin uskotaan, että pystytään ajamaan jo ihan kärkisijoistakin, Sahila selvittää.

Sahila aloitti kilpailemisen Suomessa vuonna 2015, jolloin hän nappasi Future Cup -asfalttisprintsarjasta heti mestaruuden. Tämän jälkeen rallipoluille siirtynyt nuorukainen on kilpaillut Kangasalan Autoglym Rallia lukuun ottamatta pelkästään Ranskassa. Suomalaiselle rallilupaukselle harvinainen urapolku on ollut kuitenkin luontevin.

– Ajateltiin oikeastaan, että kokeillaan nyt vähän erilaista taktiikkaa. Tämä sarja huomataan kuitenkin hyvin maailmalla. Kyllähän Suomessa on haastavia ja hienoja sorateitä, mutta sieltä ei saa ollenkaan asvalttikokemusta.

Jos kaksi ensimmäistä vuotta on mennyt lähinnä opetellessa ja kokemusta kartuttaessa, on Sahilalla alkavaan kauteen nyt entistä korkeammat odotukset.

– Nyt alkaa vasta oikein kunnon kilvanajo. Vieläkään ei tietty kovin paljon kokemusta ole, mutta siitä on varmasti hyötyä, että melkein kaikki tulevat kisat on jo kahteen kertaan ajettu.

– Heti alusta asti lähdetään vetämään täysiä. Yhtään ei ole varaa antaa siimaa, kun näytti olevan aika kokeneita pareja viivalla. Joka tapauksessa sarjan voitosta lähdetään taistelemaan, Sahila lataa luottavaisena.

Viime kaudella jo yhden podiumsijoituksen napannut Sahila on kartanlukijansa Rami Suorsan kanssa valmistautunut kauteen hiomalla nuottia kotimaassa. Kaksikko myös ajoi onnistuneen testipäivän kuluneella viikolla Ranskassa Sainteloc -tiimin järjestämänä.

– Keskiviikkona ajettiin hyvät ennakkotestit tutussa paikassa ja kilometrejä tuli kivasti plakkariin. Pieniä muutoksia on tullut autoon ihan sääntömuutostenkin takia, mutta niihin en sen kummemmin ole perehtynyt. Talli kyllä tietää mitä osia siellä saa käyttää. Totta kai itsekin tässä alkaa pikkuhiljaa oppimaan enemmän auton säätämisestä. Se on tärkeä osa rallia, sillä pienillä jutuilla voi saada paljon aikaan.

Seitsemän osakilpailua käsittävä sarja pyörähtää käyntiin tänä viikonloppuna, kun Rallye Terre des Causses kilpaillaan Lounais-Ranskan soralla.

– Tässä rallissa pysyy tiet parhaimmassa kunnossa muihin sorakisoihin verrattuna, joten olen kyllä tykännyt. Ei ole sellaista pöperöä, vaikka sadetta viime vuosien tapaan on taas luvattukin, Sahila kertoo.

Teksti: Taneli Niinimäki

Suosittelemme markkinoilla

Kirjaudu

Ralli-SM tulosveikkaus

Rallin SM-sarjan tulosveikkaus on jälleen avattu! Veikkaa jokaisen SM-rallin voittajakolmikkoa luokittain.

Kauden päätteeksi palkitsemme vuoden rallitietäjän Mr Wainin lahjoittamalla uniikilla ralliaiheisella korulla!

Kirjaudu sisään tunnuksillasi ja äänestä.

Äänestys päättynyt

 
 
Ralli.net
Ryhmä (Julkinen) · 4 703 jäsentä
Liity Ralli.net ryhmään
Ralli.nettiin rekisteröityneille tarkoitettu Facebook keskusteluryhmä.