Ville Hautamäki esitti hirmuloikan Mikkelin SM-rallin viidennellä erikoiskokeella. Kuva: Taneli Niinimäki

Ville Hautamäki kartanlukijanaan Enni Mälkönen ajoivat SM2-luokan kolmanneksi perjantaina ja lauantaina ajetussa kauden toisessa SM-rallissa Mikkelissä. Tämä tarkoittaa sitä, että alajärveläinen on nyt SM-pisteissä luokan kakkostilalla lähdettäessä seuraavaan Joensuun osakilpailuun.

Hautamäki ja Mälkönen nousivat neljännellä erikoiskokeella viidenneltä tilalta kolmanneksi, joka piti maaliin saakka. Tosin keskeytyskään ei välttämättä ollut kaukana viidennellä erikoiskokeella.

– Tein ehkä elämäni rajuimman hypyn, oli sellainen kammoloikka. Olisi vain pitänyt malttaa siinä kohtaa, sillä auton etupää sai kipeää ja vanne vaurioitui, mutta pääsimme sillä jatkamaan. En ollut kilpailun aikana aivan tyytyväinen miten auton käyttäytyminen muuttui huonommaksi pitkien erikoiskokeiden lopulla. Voi olla kysymys rengaspaineista tai aivan jostain muusta. Olen myös erittäin tyytyväinen Ennin nuotinlukuun, kommentoi Ville.

SM2-luokan voitti Henrik Pietarinen, josta Esa Ruotsalainen jäi 7,3, sekuntia. Hautamäen ero Pietariseen on minuutti ja 10,6 sekuntia. Pistetilanne Hautamäen kannalta on hyvä, sillä Esa Ruotsalaisella on kärjessä 52 pisteellä ja Hautamäellä on 35 pistettä. Kolmantena oleva Joonas Tokee on kymmenen pisteen päässä Hautamäestä.

Teksti: Vesa Rauhala

Kirjaudu

Ralli-SM tulosveikkaus

Rallin SM-sarjan tulosveikkaus on jälleen avattu! Veikkaa jokaisen SM-rallin voittajakolmikkoa luokittain.

Kauden päätteeksi palkitsemme vuoden rallitietäjän Mr Wainin lahjoittamalla uniikilla ralliaiheisella korulla!

Kirjaudu sisään tunnuksillasi ja äänestä.

Äänestys päättynyt

 
 
Ralli.net
Ryhmä (Julkinen) · 4 703 jäsentä
Liity Ralli.net ryhmään
Ralli.nettiin rekisteröityneille tarkoitettu Facebook keskusteluryhmä.
 

Uusimmat markkinoilla