Eerik Pietarinen johtaa SM1-luokkaa rallin SM-sarjassa. Kuva: Hannu Rainamo.

Tuusulalainen Eerik Pietarinen ajoi varman viikonlopun Mikkelissä ja otti SM Vaakuna-Rallista kolmanneksi korkeimmat SM-pisteet. 24-vuotiaalta nuorelta miehen kolmas SM-ralli R5-luokan ralliautolta oli järkevää suorittamista alusta loppuun.

Aivan tyytyväinen Pietarinen ei tosin ollut kilpailuvauhtiinsa, sillä kaksi aikaisempaa rallia samalla rallikalustolla olivat päättyneet voittoon.

– Vähän kaksijakoiset fiilikset jäi Mikkelistä. Kaikki oli kuitenkin kunnossa tiimiä ja kartturia myöten eli niitä ei voi missään tapauksessa syyttää. Lauantai oli aika vaikea päivä ja tokihan meillä oli aura-auton rooli, mutta ei sille mitään mahda ja sillä numerolla ajetaan, mikä milloinkin kyljessä on, Pietarinen summasi fiiliksiään.

Haasteista huolimatta Pietarinen pystyi ajamaan tasaisen varmasti koko rallin ajan ja osoitti myös ammattilaisen elkein, että pystyy varmistamaan tärkeän pistesijoituksen ilman väkisin riehumista ja kärkipaikkaa tavoitellen.

– Mitään kummempia tilanteita ei oikeastaan ollut koko rallin aikana. Toisella lenkillä oli joitain liukkaita jarrutuksia. Muuten pitää olla tyytyväinen suoritukseen. Rovanperä ajoi tosi kovaa ja tällä kertaa me ei pystytty voitosta ajamaan. Pisteet ovat kuitenkin tärkeitä koko sarjaa silmällä pitäen, Pietarinen totesi.

Rallin SM-sarja jatkuu jo kahden viikon päästä talvikauden päättävällä Joensuun SM Itärallilla 3. maaliskuuta.

– Toivotaan, että Joensuussa on hienot tiet ja kovapintainen reitti. Hieno ralli siitä varmasti tulee ja taas saa ajaa ihan tosissaan. Tiet eivät ole kovin tuttuja, mutta sen olen kuullut, että kovaa mennään, Pietarinen ennakoi lopuksi.

Tulokset, SM Vaakuna-Ralli 2018
1. Kalle Rovanperä 58.03,0, ŠKODA Fabia R5
2. Teemu Asunmaa + 43,2, ŠKODA Fabia R5
3. Eerik Pietarinen – Juhana Raitanen + 55,7, ŠKODA Fabia R5
4. Nikolay Gryazin + 1.18,5, ŠKODA Fabia R5
5. Marko Mänty + 1.41,9, ŠKODA Fabia R5

SM-pisteet 2/7 osakilpailun jälkeen
SM1-luokka
1. Eerik Pietarinen 49
2. Marko Mänty 26
3. Kalle Rovanperä 25
4. Emil Lindholm 25
5. Jukka Ketomäki 20

Teksti: Eerik Pietarisen tiedotus

Suosittelemme markkinoilla

Kirjaudu

Ralli-SM tulosveikkaus

Rallin SM-sarjan tulosveikkaus on jälleen avattu! Veikkaa jokaisen SM-rallin voittajakolmikkoa luokittain.

Kauden päätteeksi palkitsemme vuoden rallitietäjän Mr Wainin lahjoittamalla uniikilla ralliaiheisella korulla!

Kirjaudu sisään tunnuksillasi ja äänestä.

Äänestys päättynyt

 
 
Ralli.net
Ryhmä (Julkinen) · 4 703 jäsentä
Liity Ralli.net ryhmään
Ralli.nettiin rekisteröityneille tarkoitettu Facebook keskusteluryhmä.
 

Uusimmat markkinoilla