Laura Suvanto. Kuva: Patrick Rupponen / Suunnitelma B)

Talvikausi on käynnistynyt Laura Suvannon osalta mielenkiintoisissa merkeissä, kun turkulaisneito on osallistunut rallisprinttiin kuljettajana ja rallikilpailuun kakkoskuljettajana eli kartanlukijana.

Marttilan rallisprintissä Suvanto ajoi naisten luokan toiseksi Skoda Fabialla.

Ensimmäisellä kierroksella hänelle kävi muutama lapsus, koska kilpailutaukoa oli kertynyt melko reilusti.

– Toisella kierroksella en pystynyt enää parantamaan ajallisesti suoritustani. Olin harmissani hävitystä kakkossijasta, mutta täytyy harjoitella lisää ja yrittää parantaa jossain toisessa sprintissä tänä vuonna, Laura Suvanto kertasi.

Tänä vuonna Suvanto aikoo jatkaa edelliskautta enemmän kartturointia, ja hän hyppää alkukauden ajaksi Kiiski Racingin Ford Fiestan kyytiin tavuttamaan nuottia.

– Seuraava kilpailu koittaa nyt viikonloppuna, kun Mikkelissä ajetaan kauden toinen Ralli SM:n osakilpailu. Nuotitusjakso on ohjelmassa perjantaina, jolloin päivän päätteeksi kurvataan vielä lyhyt yleisöerikoiskoe. Lauantai on sitten vaativa päivä kuuden pitkän ja nopean EK:n muodossa, Suvanto sanaili.

– Viime sunnuntaina olimme treenipätkällä Teemu Kiiskin kanssa ensimmäistä kertaa. Nuotti osui mielestäni hyvin kohdilleen, joten Mikkeliin on helpompi lähteä, kun tietää mitä tulemaan pitää.

– Sitä ennen olin Autopirtti-rallissa harrastelemassa yhdessä Markku Pietilän kanssa, ajokkina hieno Volvo 142. Valitettavasti meidän kisa päättyi jo EK1:llä ulosajoon.

Laura Suvanto arvelee, että autourheilu pitää hänet mukavan kiireisenä tänä vuonna. Kesäkaudella olisi tarkoitus suunnata ajamaan kansallista rallicrossia VW Golfilla, samaan tapaan kuin viime kaudella.

Teksti: Jarno Saari

Kirjaudu

Ralli-SM tulosveikkaus

Rallin SM-sarjan tulosveikkaus on jälleen avattu! Veikkaa jokaisen SM-rallin voittajakolmikkoa luokittain.

Kauden päätteeksi palkitsemme vuoden rallitietäjän Mr Wainin lahjoittamalla uniikilla ralliaiheisella korulla!

Kirjaudu sisään tunnuksillasi ja äänestä.

Äänestys päättynyt

 
 
Ralli.net
Ryhmä (Julkinen) · 4 703 jäsentä
Liity Ralli.net ryhmään
Ralli.nettiin rekisteröityneille tarkoitettu Facebook keskusteluryhmä.
 

Uusimmat markkinoilla